Blogi - Raija Westergård

4. joulu, 2021

Yritin etsiä sinivalkoista hautakynttilää. Uskokaa tai älkää, mutta sellaista en löytänyt edes googlettamalla saati lähikaupoista. Muuten kyllä itsenäisyyspäivän aiheeseen sopivia kynttilöitä löysin, mutta että juuri hautausmaan tuuleen ja tuiskuun sopivaa en sitten millään. Ainakin Kiikoisten hautausmaalla käy viima eli "pohjoinen puhuu" todella reippaasti ainakin siihen kohtaan, jossa on vanhempieni ja isovanhempieni hauta.

Mutta etsivä löytää. Ja jos ei aivan sitä jota sillä hetkellä tarvitsee, niin jotain kuitenkin. Eli oheisen kuvan kaltaisia kynttilöitä löytyy ja ihastuinkin heti näihin ja talvimetsään. Itselle tuli mieleen (kun itsenäisyyspäivä lähestyy ja sotia muistellaan) isäni sotamuistot pohjoisesta  talvella 1939-1940. Hän tosin ei paljonkaan sota-asioita puhunut, mutta sen tiedän, että mm. Suomussalmen ja Sallan suunnalla hän taisteli muiden satakuntalaisten "poikien" kanssa ja jossa - kuten tiedämme - oli ajoittain kuumat paikat yli 40 asteen pakkasesta huolimatta.

Tuskin isäni kuitenkaan sinä talvisotatalvena edes huomasi oheisen kuvan kaltaisia maisemia, koska seudulla oli kaamosaika, ja maisemien katsomisen sijaan oli kiire puolustaa isänmaata. Me kaikki tiedämme sodan lopputuloksen ja Raatteentien sotakuvat ovat syöpyneet muistilokeroihin pysyvästi, ainakin minulla. Tästä aiheesta olen kirjoittanut jo aiemminkin (blogissa ja muuallakin), joten en palaa tässä kohtaa siihen. Mutta muistelen ja sytytän kynttilän, myös Karhumäessä 1944 kaatuneen enolleni muistolle.

Tuosta oheisesta kuvasta tulee myös mieleen vanha kansakoulukoulu Lumikorpien yö, jonka kuulin muuten radiostakin joku päivä  Lilli Paasikiven ja Kalevi Kiviniemen esittäminä. On sanottava etten ole tuota laulua kuullut vuosikymmeniin ja jotenkin se oli juuri sillä hetkellä pysäyttävä ja sykähdyttävä. En tiedä miksi, mutta koska kaikella on aikansa, ehkäpä sen aika oli nyt. Lumikorpien yön on säveltänyt Otto Kotilainen (1868 - 1936) ja sanoittanut Vilppu Kaukonen. Valitettavasti en löytänyt sävellysvuotta, mutta pitkästi yli 100 vuotta tällä laululla lienee ikää. 

Onneksi nyt on lunta vaikkei metsät ainakaan vielä muistuta kuvan ja mainitun laulun lumikorpia. Pysähdytään kuitenkin tänä viikonloppuna lumikorpien tunnelmassa muistelemaan sotiemme sukupolvia ja sytytetään kynttilä, tuo hauraan sielumme viimeinen virvatuli, joka ei välttämättä tarvitse palaa hautausmaalla. Jokainen sytyttäköön kynttilän missä ja miten tahtoo. Tai olla sytyttämättä. Elämä on valintoja.

 

Raija Westergård

 

 

26. marras, 2021

Kuuntelen paljon radiota. Telkkariohjelmia en juuri viitsi enää tuijottaa, paitsi uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Siis toki televisiokonetta katson, mutta haluan itse valita katsottavani oman mieltymykseni mukaan ja onneksi siihen on nykyään mahdollisuus verkon kautta aivan eri tavoin kuin vielä muutama vuosi sitten.

Mutta radio! Tarkoitan siis Yle 1.n ohjelmatarjontaa, joka on aivan huikea ja on oikeassa balanssissa musiikin, puheohjelmien sekä uutislähetysten kanssa. Mitä musiikkiin tulee, itse tykkään erityisesti Risto Nordellin Riston valinnasta, Outi Paanasen Narrin aamulaulusta ja sunnuntai-iltojen monen tunnin mittaisesta tauottomasta Jazz-radiosta. Puheohjelmista pidän esimerkiksi Tiedeykkösestä, jossa juuri tänään puhutaan klo 12.10 alkaen siitä, miten maapallo on ollut tuhoutumassa jo monta kertaa ja eri tavoin. 

Näiden lisäksi voi kuunnella Areenan puolelta mistä itse vaan tykkää. Esimerkiksi voi kuunnella Pasi Hiihtolan toimittamaa Euroopan valot - ohjelmasarjaa: "Eurooppalainen musiikki tarkoittaa yhdelle chansonia Ranskasta, toiselle fadoa Portugalista ja kolmannelle vaikkapa folkia Irlannista. Mutta Euroopan musiikkitarjonta on vielä laajempi. Mikä soi napapiirin ja Välimeren välillä, sitä kuunnellaan ohjelmassa Euroopan valot."

Ja jos nykyhetki ei riitä, voi lähteä Aikamatkoille Kaisa Pulakan seurassa: Aikamatkoilla lennetään sinne tänne nykyisyyden, historian ja tulevaisuuden välillä --- millaisia merkityksiä meille tutut asiat ja ilmiöt ovat historian aikana saaneet ja miten niitä on käsitelty uskomuksissa, taiteessa, kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa. Ensimmäisellä tuotantokaudella Kaisa Pulakka tonkii mm. sheivaamisen ja sheimaamisen yhteistä historiaa sekä sukupuolen moninaisuutta. Aikamatkojen kyydissä pohditaan myös sitä, kuka kaipaa kättelyä ja huokaistaan - oispa kaljaa!

Kaljan sijaan - kun katson talvimaisemaa ikkunan takana - lienee paras nauttia kupillinen teetä tai miksei glögiä, kun kohta alkaa olla se aika vuodesta. Niin muuten, tasan neljän viikon kuluttua on jouluaatto! Eli parhainta joulunodotusta teille kaikille lukijoilleni jo tässä vaiheessa!

 

Raija Westergård

 

 

19. marras, 2021

Juuri kohta tänään klo 11 on kuu täysinäinen eli on täysikuun aika. Monissa kulttuureissa hetki on maaginen ja juuri täydenkuun aikaan uskotaan tapahtuvaksi ihmeitä tai sitten olisi paras olla tapahtumatta mitään kovin järkevää, koska olisi suotavaa olla tekemättä ainakaan tärkeitä päätöksiä. Ai miksi? No jaa...

"Termi kuuhulluus periytyy ikivanhasta eurooppalaisesta lainsäädännöstä, jossa täysikuu oli lieventävä seikka rikoksista tuomituille. Katsottiin, että luonnonvoimat vaikuttivat tekojen taustalla. Näitä lakeja purettiin 1700-luvulta alkaen. Nykyään kuuhulluudella tarkoitetaan virkoisuutta ja energisyyttä, ehkä jonkinlaista hermostuneisuuttakin. Päähänpistoja ei kannattaisi silti vieläkään täydenkuun aikana toteuttaa, silloin tulee tehtyä huonoja päätöksiä. Lisäksi monet sairaanhoitajat väittävät haavojen tyrehtyvän täydenkuun aikana erittäin huonosti, ja näin perimätietokin väittää. Myös leikkaushaavojen sanotaan tulehtuvan helpommin juuri ennen täysikuuta." Lue lisää: https://www.meillakotona.fi/artikkelit/kuuhulluus-on-totta-taman-vuoksi-kuutamo-valvottaa

Siis uskokoon ken tahtoo, mutta minun on kyllä myönnettävä, että täysikuun aikaan ainakin toisinaan luulen nukkuvani huonommin. Ehkäpä joku alkukantainen, selittämätön osa minussa haluaisi ulvoa täyskikuuta, kuten meidän Tito-koira joskus tekee keskellä yötä ja erityisesti täysikuun aikaan. Luulisi koiran olevan vieroitettu jo aika kauas alkueläimestään (eli sudesta), mutta joku vietti ainakin meidän koiralla vielä toimii. En tiedä onko tuo ajoittainen täysikuun ulvominen hyväksi vai pahaksi, onneksi ei sentään muuten ole ottanut suden tapoja.

Merieläimiin täysikuu vaikuttaa ihan oikeasti, ainakin jos on Wikipediaan vähääkään uskominen: monet merieläimet reagoivat täysikuuhun eri tavoilla, vaikka eivät näkisi sitä. Esimerkiksi jotkin katkaravut, planktonit ja meduusat tulevat pinnan lähelle täysikuun aikaan, vaikka kuu olisi täysin pilvien takana näkymättömissä. Rannikon läheisyydessä merieläimiin voi vaikuttaa myös kuun aiheuttama vuorovesi, mutta kuu vaikuttaa myös joihinkin syvänmeren eläimiin.

Vuorovesi muuten on jotenkin merkillinen ilmiö sekin. Kerran näin sellaisen läheltä omin silmin vävyni synnyinseudulla Englannissa. Koska vuorovesi-ilmiöön ei ole tottunut näillä lakeuksilla, tapahtuma tuntui perin oudolta eli äkkiä vedetön paikka olikin täynnä vettä. Väitetyt kuun vaikutukset ehkäpä saattavatkin johtua muun muassa kuun vetovoiman ja vuoroveden vaikutuksessa? Ihmisen nestevirtauksien ja soluhengityksen muutoksia on hypoteettisesti väitetty kuun vaikutuksiksi. Niin että mitä tässä nyt oikeastaan pitäisi uskoa? 

Ehkei nämä olekaan edes pelkän uskon tai uskomisen asioita, koska kaikkea ei voi koskaan selittää millään järjellä ja joitakin asioita täytyy osata selittää ainoastaan teoreettisella järjellä. Eikö niin? Ihmeita kuitenkin tapahtuu aina ja hyvä niin. Ilman ihmeitä, yllätyksiä ja selviytymistä ihmisjärjellä mahdottomasta paikasta tai tilanteesta elämä olisi tylsää. Ihmiselle kun tulee toisinaan eteen tilanteita, joita ei voi kiertää, ylittää tai alittaa. On vaan mentävä läpi, koska muuta vaihtoehtoa ei ole - ja siitäkin selviydytään. 

Mutta siis: tähyillään taas ensi yönä taivaalle. Kuu kulkee yli taivaankannen suurena yksinäisenä, mutta niin kauniina, maagisena ja merkillisenä. Jos olet sillä tuulella, kuuntele Beethovenin Kuutamossonaatti Youtubesta. Valitettavasti en onnistunut lisäämään suoraa linkkiä tähän. Kaikki ei aina käy kuin Strömsöössä.

 

Raija Westergård

 

 

12. marras, 2021

Viime päivinä olemme eläneet melkoisessa uutisvirrassa sekä kotimaassa että varsinkin maamme rajojen ulkopuolella. Taas olemme oppineet (vai olemmeko?) uusia termejä, kuten eduskunnan kyselytunnilla panin toistuvasti merkille: hybridipuolustus, jolla tarkoitetaan UE.n puolustusmenanismia hybridisodankäynnin varalle? Siis todellakin, mitä tällä oikeasti tarkoitetaan?

"Hybridissä ei korosteta mitään yksittäisiä turvallisuustekijöitä, kuten sotilaallisia toimia, vaan kysymys on voimien kokonaisuudesta. Mikään yksittäinen alue, valtio, organisaatio, ratkaisu tai toiminta ei sulje toistaan pois, kun Euroopassa kehitetään monipuolista turvallisuustoimien yhdistelmää parempaa tulevaisuutta varten. Kuten hybridiauton moottori yhdistää useita voimanlähteitä, voisi Euroopassa samalla logiikalla ajatella yhdistettävän erilaisia puolustusratkaisuja." Lue lisää täältä: https://politiikasta.fi/euroopan-puolustus-on-hybridi/

Kansakuntien katseet ovat viime päivinä suuntautuneet myös Glasgow'n ilmastokokoukseen, josta olemme kuulleet uutisia esimerkiksi siitä, että ilmasto lämpiää aiemmin oletettua nopeammin, joka ei sinällään ole enää mikään uusi tieto: ”Ilmastonmuutos on punainen merkki, joka viestittää maailmanlaajuisesta hätätilanteesta. Tässä raportissa tuodaan esille ne tuhoisat vaikutukset, jotka jo koskettavat Eurooppaa. Niiden myös odotetaan pahenevan tulevaisuudessa, kommentoi YK:n ilmastotoimien apulaispääsihteeri Selwin Hart. Raportin mukaan keskilämpötilat nousevat eri puolilla Eurooppaa nopeammin kuin muualla maailmassa. Merenpinnat myös nousevat kaikilla Euroopan alueilla Itämerta lukuun ottamatta. Äärimmäisen kuumuuden yleistyminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Lämmön ennustetaan edelleen nousevan, jolloin jäätiköt, lumipeite ja lumikaudet vähenevät."

Glasgow'sta on vielä kerrottava jotain henkilökohtaista eli olen käynyt kaupungissa vuosia sitten työmatkalla. Olin sillä vaalikaudella Fimlabin hallituksen jäsen, ja kävimme tutustumassa paikalliseen laboratoriokeskukseen Glasgow'ssa sekä kokoustimme. Hotelli oli historiallinen ja muistan myös monet säkkipillinsoittajat katukuvassa. Lisäksi vierailimme Edinburgissa, tosin pikaisesti yhden yön yli, koska matkan aikataulu oli kireä. Missään turistipaikoissa emme käyneet, mutta matka oli silti antoisa ja avartava kokemus monella tavalla. 

Sen verran on vielä kirjoitettava linnuista (joihin minulla on siis pelko/rakkaussuhde), että juuri nyt syreenipensaassa ikkunan takana käy kova huiske. Virkkasin pusseja talipalloja varten ja ripustin niitä (kuten joka talvi teen) oksille, ja nyt näillä pusseilla riittää vierailijoita, pääasiassa talitiaisia. Viime talvena kävi myös punatulkkuja, mutta he ovat arempia lintuja ja tulevat vasta myöhemmin, kun muu syötävä luonnossa vähenee.

Niin, sanotaan, että maaäiti pitää huolen omistaan, mutta nykypäivänä en ole tuosta ihan varma myöskään ihmiskunnan osalta: ”Hälytyskellot soivat ja todisteet ovat kiistattomia. Kasvihuonekaasupäästöt fossiilisista polttoaineista ja metsien hävittäminen tukehduttavat planeettamme. Tästä johtuvat ongelmat asettavat miljardit ihmiset välittömään vaaraan. Jokainen lämpöasteen nousun murto-osa on merkittävä asia. Kasvihuonekaasupäästöt ovat ennätystasolla. Säämuutokset ja ilmastokatastrofit yleistyvät koko ajan. Näin ollen tämän vuoden YK:n ilmastokonferenssi Glasgow’ssa on niin tärkeä” YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi raportin julkaisun ajakohtana 9. elokuuta 2021.

Ilmastokokous Glasgow'ssa jatkuu vielä tätä kirjoittaessa muutamia päiviä, mutta ainakaan itse en odota sieltä enää mitään uutta, en ainakaan positiivisia uutisia. Näyttää siltä, että samaan tapaan kuin meidän on opittava elämään koronan kanssa, meidän on opittava elämään myös ilmaston lämpiämisen ja sään ääri-ilmiöiden ristipaineessa. Tämä "oppiminen" ei kuitenkaan päde niissä maissa, jotka merivesi kohotessaan huuhtoo pois. Tai siellä, jossa kuivuus tai tulvat tekee vääjäämätöntä tuhoaan eikä elämisen edellytyksiä enää ole. Näin syntyy uusia pakolaisvirtoja entisten lisäksi, josta ennen pitkää myös Suomi saa osansa. Oma ennustukseni on, ettei Suomen väkiluku vähene enää kovin pitkään, vaan nousee kohta aivan uudelle tasolle. Kysymys kuuluukin, että olemmeko valmiina?

 

Raija Westergård

 

5. marras, 2021

Marraskuun aamu valkenee hitaasti ja jälleen on tullut vuodesta se aika, jolloin muistelemme edesmenneitä läheisiämme,  kadonneita sukupolvia, viemme haudoille kynttilöitä ja katsomme itseämme kuin sisäänpäin. Myös luonto tekee niin tähän aikaan vuodesta. Niin sen pitääkin tehdä ja ihmisen samoin, jos on aikaa pysähtyä itsensä kanssa hetkeksi elämän pikaradoilla.

Minäkin katselen tällä hetkellä taakseni, sillä olen koonnut näistä blogipäivityksistäni kirjaa. Kuuden viimeisen vuoden ajalta tekstiä on syntynyt lähes 400 sivua ja painatan kirjaa ainoastaan 10 kappaletta (kirjapainon vähimmäismäärä) perheelle ja lähipiirille sekä annan lahjaksi ystävilleni, jotka eivät pääse blogiani lukemaan netistä. Siis en "julkaise" tekstejäni tavallaan toiseen kertaan, en myy enkä markkinoi, haluan ainoastaan painattaa tekstini kirjaksi nyky- ja jälkipolville luettavaksi.

Tekstin kirjaksi työstäminen on työlästä, vaikka teksti onkin suunnilleen valmista eli olen jo kirjoitusvaiheessa yrittänyt karsia pahimmat painovirheet ja lievästä dysleksiastani (lukihäiriö) johtuvat virheet. Enää en siis koskenut itse tekstiin muuten, kuin poistamalla kuvat, osan nettiviittauksista ja kursiiveista. Tekstiä on todellakin kertynyt kuudessa vuodessa paljon, koska kirjoitin (ja kirjoitan edelleen) noin kerran viikossa suunnilleen pari sivua, joskus enemmän, joskus vähemmän.

Ja edelleen kirjoittaminen on minulle tärkeää, tavallaan ajattelen maailmaa juuri  kirjoittamalla. Kirjoitan sekä hyvinä että huonoina päivinä, ja toisinaan kirjoitan itseäni ulos jostain näkymättömästä toiseudesta, jota en osaa sanoittaa muuten kuin kirjoittamalla. Kirjoittaja tarvitsee tottakai lukijansa ja onneksi teitä on ollut ja paljon, koska ihan lähipäivinä rikkoutuu blogini 100 000 kävijän raja! Kiitos kaikille lukijoilleni tähän asti! Ja matka jatkuu, kuinkas muuten.

Tänään tähän loppuun haluan kirjoittaa mestari Lao Tzulta 5 sitaattia: 

1. Luonto ei kiirehdi, silti kaikki tulee nähdyksi. 2. Päästäessäni irti siitä mitä olen, minusta tulee se, mikä saatan olla. 3. Se, että sinua rakastetaan syvästi, antaa sinulle  voimaa. Se, että rakastat syvästi, antaa sinulle rohkeutta. 4. Kun olet tyytyväinen ollessasi yksinkertaisesti oma itsesi etkä vertaile tai kilpaile, kaikki arvostavat sinua. 5. Tee vaikeat asiat niiden ollessa vielä helppoja ja tee suuret asiat niiden ollessa vielä pieniä. Tuhannen kilometrin matka on alkava yhdestä askeleesta. 

 

Raija Westergård