29. tammi, 2016

Musiikki virkistää muistisairaan aivoja

Sosiaalityöntekijä Dan Cohen (kuvassa oik.) on saanut hyviä tuloksia käyttäessään musiikkia muistisairaiden hoidossa.

 

Tässä eräänä päivänä selasin hajamielisenä nettiä, kun silmiini pisti pari lausetta: --- lähtökohtana on tarkastella musiikkia fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja henkisenä ilmiönä. Keskeistä on kohdata musiikki turvaa luovana "äiti"-elementtinä, joka sallii kokea turvallisesti erilaisia tunteita ja mielikuvia --- Kyllä, aion vielä käydä tämän yhden kurssin, joka on täydennyskoulutusta juurikin ihmissuhdetyössä oleville ja ekspressiivisen taideilmaisun ohjaajille. Sitäpaitsi, tällaista työtä voi tehdä huonommallakin selällä...

Viikko klubilla sujui hyvin, itse valmistuin tuotekehittäjäksi ja Johanna ja Mia saman koulutuksen nyt aloittivat. Karita sijaisti ja tulee jatkossa sijaistamaan klubillamme enemmänkin. Myös Raija P. sijaisti sekä minua että toista koulutukseen osallistunutta, asiakkaiden mielestä on mukavaa saada uusia kasvoja klubille, vaikka meitä "vanhoja" aina kysyvät jos joskus poissa olemme.

Liitin tähän alle Helsingin Sanomien jutun musiikin huikaisevista vaikutuksista ihmisen mieleen. Kannattaa lukea: 

 

"Yhdysvaltalaisessa dokumentissa musiikki saa Alzheimeria sairastavan laulamaan ja lausumaan runoja!

Alzheimerin taudin käsittelemistä elokuvan keinoin Rossato-Bennett pitää vaikeimpana aiheena, mihin hän on koskaan tarttunut. Tautiin sairastuneiden näkeminen hoitokodissa oli aluksi järisyttävä kokemus, ohjaaja kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

"Kävelin pitkin käytäviä, jossa näin satoja ihmisiä pyörätuoleissaan. Tunnelma oli kuin Danten helvetissä."

Kun Rossato-Bennett aloitti elokuvan tekemisen kolme vuotta sitten, hän tutustui Henryyn. 94-vuotias Henry istui pyörätuoliin käpertyneenä silmät ummessa ja kädet ristissä. Hän oli ollut hoitokodissa kymmenen vuotta, eikä tunnistanut tytärtään.

Kun hoitaja laittoi kuulokkeet Henryn korville ja soitti hänen lempimusiikkiaan, Henry alkoi liikuttaa jäseniään ja laulaa.

"Se oli kuin olisi herättänyt ihmisen henkiin", 53-vuotias Rossato-Bennett kuvailee.

Kuulokkeiden poistamisen jälkeen Henry alkoi ilmaista itseään. Rossaton-Bennettin mukaan hänellä oli uskomaton ääni ja hän lausui runoa kuin suuri runoilija.

Newyorkilaisen sosiaalityöntekijä Dan Cohenin mukaan elokuva tukee pyrkimyksiä korvata musiikkiterapialla lääkkeitä dementiapotilaiden hoidossa. Cohen on luonut Musiikki & Muisti -menetelmän, joka käyttää hoidossa musiikkiterapiaa. Hän on soveltanut metodiaan vuodesta 2006 saakka. Menetelmä on levinnyt eri puolille maailmaa." (Sirpa Pääkkönen HS)

(Kuva: HS, teksti: Raija Westergård)