27. helmi, 2016

Muistisairaat saivat oman kylän

Hollantilaiskylässä on puisto, kampaamo, teatteri, kahvila ja ruokakauppa. Hogeweyk on maailman toistaiseksi ainoa muistisairaiden kylä. Se sijaitsee Weespin pikkukaupungissa Amsterdamin naapurissa. Ravintolassa aterioivat niin kylän asukkaat perheineen, paikan työntekijät kuin muutkin weespläiset. Erityisesti viereisten kerrostalojen asukkaat vierailevat usein.

Hogeweykin 15000 neliömetrin tontille mahtuu myös puisto, kampaamo-kauneushoitola, teatteri, kodikas pubimainen kahvila, jollaiset Hollannissa tunnetaan nimellä bruin cafe, pikkuruinen supermarket sekä koju, joka nyt myy kukkia, toisinaan karamellejä tai jäätelöä.

Tänään kahvilassa on joukko lapsia paikallisesta koulusta laulamassa lauluja – ei vanhuksille vaan heidän kanssaan. Supermarketin valikoima muistuttaa mitä tahansa pientä korttelikauppaa. Jotain eroavaisuuksia on: virtsankarkailutuotteita on monta hyllyä, heti viinien vieressä. Viinihyllyssä erityisen suosittua on Advocaat-munalikööri. Myös toinen hollantilainen perinneherkku boerenjongen, brandyyn säilötyt rusinat, tekee täällä kauppansa. Hintoja ei lue missään.

Asukkaiden ei tarvitse huolehtia raha-asioista kaupassa tai kampaajalla, vaikka muut toki maksavat palveluista. Ruokaostoksia voi tehdä myös Weespin viikoittaisella torilla, jonne ajetaan Hogeweykin pyörätuoliystävällisellä bussilla joka tiistai. Kaikki Hogeweykissä sisustusratkaisuja myöten on valittu huolella tukemaan tiettyjä tavoitteita: turvallisuuden tunnetta sekä muistin virkistämistä. Muistisairaskin tunnistaa olevansa vaikkapa ravintolassa tai teatterissa.

Kodinomaisen asumisen lisäksi aktiivinen elämä ja ympäröivään yhteisöön osallistuminen on tärkeää. Hogeweykissä on monia erilaisia kerhoja leivonnasta kukkien asetteluun. Musiikkikerhoja on peräti 16 erilaista. Osa asukkaista ei puhu enää, mutta innostuu laulamaan musiikkikerhossa.

Ylivoimaisesti suosituin on kuitenkin bingo, jossa jaetaan tietysti myös palkintoja. ”Palkintoja on paljon, mutta ei kaikille, koska muutenhan se ei olisi mikään kilpailu”, kertoo Hogeweykin vapaaehtoiskoordinaattori Jorgos Arvanitis. ”Esimerkiksi shampoo tai partavesi ei ole hyvä palkinto, sillä vanhus saattaa erehdyksessä juoda sen. Mieluisia voittoja ovat esimerkiksi kukat ja leivonnaiset.”

Kylän sisällä voi liikkua vapaasti, jalan tai vaikkapa suurella kolmipyöräisellä. Useimmat vanhukset löytävät kyllä kotiinsa ja jos eivät löydä, kuka tahansa kylän työntekijä on valmis auttamaan. Ainoa ovi ulkomaailmaan ja siten myös ainoa lukittu ovi on vastaanotossa, jossa on ympärivuorokautinen valvonta.

Kylän rakentaminen maksoi 19 miljoonaa, mikä rahoitettiin lähes kokonaan julkisista varoista. Teatteria varten tarvittiin myös sponsoreita ja lahjoituksia. Hoitokustannukset eivät kuitenkaan ole sen korkeammat kuin muuallakaan. Paikka saa valtiolta saman 5000 euroa kuussa asiakasta kohden kuin muutkin hoitokodit. Suomessa muistisairaan vanhuksen laitoshoitopäivä maksaa yhteiskunnalle 100-200 euroa, eli jopa enemmän.

Hoidon kustantaa lähes kokonaan Hollannin sairausvakuutus. Lisäksi maksetaan pieni, tuloista riippuvainen omavastuu. Joskus asukkaat pääsevät jopa lomalle Espanjan Costa Blancaan, jossa on erityisesti huonokuntoisille vanhuksille tarkoitettuja majoituspaikkoja, mutta se maksetaan tietysti itse. Kerhoja sisältyy perushintaan yksi, lopuista veloitetaan.

Miten on mahdollista, että kaikkea tätä voi pyörittää tavanomaisen hoitopaikan hinnalla? Vapaaehtoisia on runsaasti, mutta heitä riittää van Amerongenin mukaan tavallisessakin hollantilaisessa hoitokodissa. Lääkekustannuksissa toki säästetään jonkin verran. Van Amerongen uskoo, että suurimman eron muodostaa se, ettei Hogeweykissä ole turhaa henkilökuntaa.

Tarpeettomia kuluja ei päästetä syntymään. Juuri kukaan Hogeweykin asukkaista ei ymmärrä asuvansa hoitokodissa. Muutamilta ulkomaisilta vierailijoilta on tullut kritiikkiä, että Hogeweyk on kuin Truman Show, höperöiden vanhusten höynäyttämistä varten rakennettu kulissi. Yvonne van Amerongen ei pidä ajatuksesta. ”Ravintolasta saa oikeaa ruokaa, kaupassa myydään oikeita tavaroita. Mikä tässä ei muka ole aitoa?”

                                                              (Suomen Kuvalehden arkisto 2014, Maija Haavisto)

 

Tässä tulevaisuuden visioita Suomeen ja Hämeenkyröön. Aivan samaan mittakaavaan tuskin meillä päästään lähivuosina, mutta periaatteessa terveyskeskuksen mäkeä voisi alkaa kehittämään juurikin tähän suuntaan?