24. huhti, 2016

Käsityön ystävät

 Tiistaina meitä päiväklubilaisia ilahdutti vierailullaan Esko Sirola Parkanon Kehräämöstä (kuvassa vasemmalla). Hän toi mukanaan paljon kauniita kanavatöitä tauluiksi ja sohvatyynyiksi sekä virkatun hellehatun ohjeen lankoineen, jota hattua kuvassa oikealla sovittelee tiistain osapäiväasiakas Valle, konkarinäyttelijä ja laulaja sekä hauskuuttaja moneen menoon. Hattu pukee myös miestä!

 Esko puolestaan on paitsi käsityötarvikkeiden erikoisasiantuntija kymmenien vuosien kokemuksella myös muusikko nuoresta pojasta lähtien. Tällä hetkelläkin Esko soittaa alttoa Kyröskosken VPK.n soittokunnassa, meillä kummallakin siis pitkä yhteinen kokemus tässä orkesterissa. Monta keikkaa olemme yhdessä soittaneet, viimeksi lauantaina Keskuskoululla, joka kohta on vain pelkkä muisto kyläkuvassa (koulu, kansalaisopisto ja kirjasto puretaan heti kouluvuoden päätyttyä).

Kanavatyöt tekivät kauppansa, itsekin ostin kolme pientä kukkatauluaihetta, niitä on kiva tehdä kesällä puutarhakeinussa syreenien alla ja kuunnella vaikka Faustin iltapäivää Yle 1.ltä. Toivotaan että tulee aurinkoinen ja lämmin kesä. 

(Kuva: Johanna Matikka, teksti: Raija Westergård)

Käy kurkkaamassa  Parkanon Kehräämön FB-sivut:

https://www.facebook.com/parkanonkehraamo