4. touko, 2016

Musiikkia nurmikolla

Musiikkia nurmikolla  -klubibändin keikka keräsi hienosti yleisöä Käpyklubilla,  Kotorinteellä. Sää oli todella kaunis, aurinko paistoi täydeltä terältä ja lentokoneet piirsivät taivaalle ikään kuin nuottiviivastoa ilmeisesti meitä huomioiden! Siis ihan totta, en tiedä oikeasti mitä nuo taivaan merkit lopulta tarkoittivat, mutta juurikin nuottimerkistöä ne mielestäni piirsivät, lentokoneet, kierrellen ja kaarrellen...

 Oheinen kuva ei ole Kotorinteeltä - vaikka sielläkin oli paljon yleisöä koolla - vaan kuva on Tampereen Sorsapuistosta viime kesältä, jolloin Tampere Filharmonia konsertoi siellä Santtu-Matias Rouvalin johdolla. Nyt tulevana kesänä konsertti uusitaan yleisön pyynnöstä eli kannattaa suunnata kulkunsa Tampereen Sorsapuistoon la. 13.8.2016.

Tämä Suomen kesä on ainutlaatuinen ja siksi ulkoilmatapahtumia on kiva järjestää ja viettää asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi tulevana tiistaina 10.5  liikutaan ulkona kaikissa hämeenkyröläisissä vanhusyksiköissä. Liikuttajana ovat nuoret, jotka esittävät myös musiikkiohjelmaa. Kannattaa tulla mukaan...

(Teksti: Raija Westergård)