30. kesä, 2016

Sielun vapaus

 Isot purjelaivat ovat kiehtovia. Niistä tulee mieleen kadotettu menneisyys, suurien purjelaivojen kulta-aika, joka sijoittuu 1700- ja 1800-luvuille. Oheinen kuva on peräisin netin pohjattomasta arkusta enkä tiedä edes missä oheinen kuva on otettu. Mutta komeita laivoja ja kaunista ja puhuttelevaa merimaisemaa joka tapauksessa. Raumalainen sanaparsi sanookin osuvasti: "jokk ei tunne herraansa, menköön merille".

 Sijoitan aina mielessäni erään ystäväni tuollaiseen purjelaivaan, vaikka tosiasiassa on "maakrapu" monessa polvessa. En tiedä mistä merellinen mielikuva hänestä tulee, mutta niin vaan asia on. Tosiasia on ettei ihminen voi selittää kaikkea järjellä eikä mielestäni edes tarvitse. Jotkut asiat ajassamme ovat suuria mysteereitä ja juuri se onkin erittäin mielenkiintoista.

Ohessa John Muirin runo, joka mielestäni kertoo muutamalla sanalla kaiken olennaisen elämästä ja ihmisen vaelluksesta. Sanat sopivat myös oheiseen kuvaan, mereen, laivoihin ja ajattomaan aikaan:

 "Haluan antaa sieluni lentää vapaasti, niin että se voi nauttia kaikista henkien lahjoista. Kun sieluni on vapaa, en yritä tutkia kuun kraattereita enkä seurata auringonsäteitä niiden alkulähteille. En yritä ymmärtää tähtien kauneutta tai ihmismielen teennäistä lohduttomuutta. Kun olen saanut sieluni vapaaksi, lähden seuraamaan aamunkoittoa ja yritän palata sen mukana ajan halki. Kun olen saanut sieluni vapaaksi, sukellan magneettisiin virtoihin jotka laskevat siihen valtamereen missä kaikki vedet yhdistyvät muodostaen maailmansielun. Kun olen saanut sieluni vapaaksi, yritän lukea mahtavan luomiskertomuksen alusta saakka". (Paulo Coelho: "Maktub" 2015)

 

Teksti: Raija Westergård