1. syys, 2016

Silta tulevaisuuteen

Eilen sain tutustua (sivistyslautakunnan jäsenenä) uuteen Monitoimikeskus Siltaan. Huikea rakennus, hienoja yksityiskohtia, uuden ajan ratkaisuja opetuksessa ja sisustusväreinä raikkaita värejä kuten esimerkiksi lilaa, oranssia ja raikasta vihreää. Suuret ikkunat korostivat valoa ja tulevaisuutta, huomaa kuvassa eteisaulan ikkunan takana kaivuri, joka työstää vanhaa pois uuden tieltä. Ikkuna tulevaisuuteen...

Tutustumiskierroksella rehtori Timon (sekä Marjon ja Liisan) opastuksella pohdin, miten Sillassa voisi yhdistää "sillaksi" myös ikäihmiset, ainakin tutustumisretki uuteen kouluun pitää järjestää meidän asiakkaille jossain vaiheessa syksyä. Elinkaarimalli, jolla siis Silta on toteutettu voisi toteutua myös käyttäjien (kuntalaisten) näkökulmasta esimerkiksi "elämänkaarimatkailuna", joka voisi parhaimmillaan olla vuorovaikutteista tutustumista ja toiminnallista yhteistyötä oppilaiden ja ikäihmisten kesken.

Koululaisten ja ikäihmisten yhteistyötä on jo tehty ainakin Sastamalassa parisen vuotta sitten eli ihan uusi ajatus ko. yhteistyöstä ei ole. Katso ja kuuntele video täältä:

http://youtu.be/quBjlEUz9V0

Näissä ajatuksissa siis kohti syksyä ja uusia tuulia myös meidän päiväklubin osalta. Kun saamme kalustehankinnat järjestykseen ja pääsemme sisustamaan yms. voimme avata uudet, hienot ja avarat tilamme ikäihmisten (ja muidenkin käyttäjäryhmien) iloksi.

Siltoja on monenlaisia. Sanotaan, että tärkein silta on silta toisen ihmisen luokse. Vanhustyössä juurikin tämä konkretisoituu, miksei myös oppilaiden ja ikäihmisten kesken. Katsotaan siis yhdessä Sillasta ja sillalta kohti tulevaisuutta...

 

Kuva ja teksti: Raija Westergård