10. helmi, 2017

Muuan matkakertomus

Meillä Aurinkorinteellä on harjoittelussa uushämeenkyröläinen Mojtaba (Mustafa, aiemmin kutsuin häntä Mosseksi). Hän on 16-vuotias nuori mies, nopeasti asiat omaksuva ja osaa myös suomen kielen varsin hyvin, vaikka onkin ollut Suomessa vasta noin vuoden. Asiakkaat ovat olleet kovasti kiinnostuneita hänestä ja pyysinkin häntä kertomaan kotimaastaan - hän on syntynyt Afganistanissa ja asunut perheensä kanssa viimeksi Iranissa - ja matkastaan Suomeen.

Kuulimmekin todellisen "matkakertomuksen" ja lisäksi hän näytti videoita. Ensinnäkin matka Suomeen kesti 2 kuukautta ja vaarallisin oli meritie jossain kohtaa Turkin ja Kreikan välillä. Kumiveneeseen, joka oli mitoitettu 8.lle henkilölle lastattiin 50 ihmistä. Merimatka kesti tuntikausia ja meri oli kokoajan myrskyinen. Matka jatkui Kreikasta erilaisilla matkustustavoilla halki Euroopan ja viimein Tukholmasta junalla Haaparannan kautta Ouluun, josta Hämeenkyröön viime vuonna alaikäisenä turvapaikanhakijana. Hänelle on nyt myönnetty oleskelulupa ja kaikki hyvin siltäosin.

Mustafa on kiinnostunut lähihoitajan/sairaanhoitajan ammatista ja siihen me kaikki (myös asiakkaat) häntä kannustamme. Hänellä ei ole ollut helppo tie tulla Suomeen, opetella kieli, omaksua vieras kulttuuri ja vielä opetella elämään siinä ns. normaalia elämää. Varsin mielenkiintoista on ollut seurata meidän asiakkaiden suhtautumista Mustafaan, outoon aksenttiin ja aasialaiseen ulkonäköön. Kaikki asiakkaamme ovat toivottaneet hänet tervetulleeksi, joka on hienoa. Eräskin karjalaista syntyperää oleva asiakkaamme sanoi: "kyll mie tiiän miltä tuntuu jättää kaik ja lähteä evakkoreissuun".

Olen kannustanut asiakkaitamme ja Mustafaa keskenään luontevaan keskusteluun ja se on onnistunut hyvin keskustelukorttien avulla. Ja kun keskustelu viriää jostain asiasta, juttu lähtee siitä luistamaan kuin itsestään.

Niin, tämän "matkakertomuksen" äärellä pysähtyy ja tulee pohtineeksi jälleen kerran ihmisyyttä ja sen perimmäistä olemusta. Olemme nähneet uutiskuvia, joissa pakolaisveneitä on kaatunut ja hukkuneiden ruumiita huuhtoutuu rantaan, joukossa myös lapsia. Ja tämä kaikki tapahtuu tämän ajan Euroopassa. Ei todellakaan jossain harmaassa menneisyydessä, vaan tänään, juuri tänään. Tässä pohdittavaa meille kaikille.

 

Teksi: Raija Westergård, kuva: internetin kuvamaailma