20. touko, 2017

Elämä ja vaihtoehtoiset totuudet

Ensin elämästä ja Aurinkorinteen arjen askareista ja harrastuksista. Olen varmaan ennenkin kirjoittanut siitä, miten ihmisen elämä ja harrastukset eivät todellakaan pääty siihen hetkeen kun eläkepaperit kolahtavat postilaatikkoon. Meillä Aurinkorinteellä olen todistamassa tätä totuutta joka päivä, koska asiakkaamme haluavat harrastaa edelleen samoja asioita mihin ovat tottuneet aiemmassa elämässä: käsitöitä, runoja, musiikkia jne.

Kuvassa musiikkiharrastuksesta loistava esimerkki: Rakel haitarissa taas kuten on ollut vuosikymmeniä ja Valle laulamassa, vaikka ikää molemmilla jo "hieman" yli eläkeiän. Samoin kitarassa Terttu, musiikkituokioiden vapaaehtoinen brassaavat yhdessä Lapin äidin kehtolaulua: Äiti lasta tuudittaa... Myös runotuokioissa vapaaehtoiset Inkeri ja Marjatta osaavat tempaista kuulijan mukaansa maailmaan, jossa yksi runo voi kertoa suurista tunteista enemmän kuin arvaammekaan. Joskus elämä on kuin Vuorelle nousu (Elvi Sinervo 1948), mutta joskus kuin Sillanpään suviyö (Ihmiset suviyössä 1934): "Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan..."

Vaihtoehtoiset totuudet

Olen vannoutunut Hesarin lukija ja usein löydän sieltä todella mielenkiintoisia juttuja, joita tapaan silloin tällöin jakaa eteenpäin mm. Facebookissa. Jussi Ahlrothin kirjoittama Lauantaiessee pisti ajattelemaan totuuden anatomiaa. Siis totuuden vastakohta ei olekaan valheellisuus vaan jotain aivan muuta? Puhutaan "totuuden jälkeisestä ajasta" ja "vaihtoehtoisista totuuksista", eikö kuulostakin todella oudolta ja merkilliseltä?

Outoja ovat ajatkin, kirjoittaa Jussi Ahlroth ja jatkaa, että olennaista ei olekaan miten asiat ovat vaan miten ne koetaan. Jonkun kuitenkin täytyy puhua totuuden puolesta. Miksi totuudesta on tullut monivalintakysymys, miksi ihmiset valitsevat vaihtoehtoisia totuuksia? Relativismi (suhteellisuusajattelu) väittää ettei tosiasioita ole olemassakaan, on vain tulkintoja ja siksi mitään mielipidettä ei voi sanoa vääräksi. Tämäkö siis synnytti totuuden jälkeisen ajan, jota juuri nyt vietämme?

Postmodernisteja (1900-luvun lopulla vaikuttanut filosofian, taiteen ja kulttuurintutkimuksen suuntaus) syytetään milloin mistäkin. Kuitenkin postmodernismi sanoo, että totuus on aina suhteellista, kiinni historiassa ja ihmisten käsissä, totuus ei ole koskaan valmis ja sitä pitää jatkuvasti tarkastella kriittisesti.

Lopuksi: mitä tämä kaikki tarkoittaa? Alhroth kirjoittaa, että "me hyväosaiset länsimaalaiset valitsemme itsellemme sopivan maailmanselityksen kuin supermarketista. On poliittisia liikkeitä, uskontoja, aatteita, elämäntapoja, ruokavalioita ja itsensä kehittämistä. Valinnan jälkeen meidän on vaikea uskoa tosiasioita, jotka ovat oman maailmankuvamme kanssa ristiriidassa". Postmodernistien epämiellyttävä, ehkä hämärältä kuulostava viesti onkin se ettei tätä totuuden "ongelmaa" ratkaista faktoilla. Siksi tämän asian äärelle kannattaa pysähtyä hetkeksi. Se ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tosiasiassa marssimme aina totuuden (faktan) puolesta. Niin minä ainakin teen, vaikka jossain määrin katsonkin kuuluvani postmodernismin koulukuntaan.

Tällaisia ajatuksia tänään, kesäpäivänä, jolloin vihreys lisääntyy vauhdilla ja luonto herää kukoistukseensa. 

 

Teksti ja kuva: Raija Westergård