9. heinä, 2017

Maailma lähellä

Me Aurinkorinteellä seuraamme varsin tiivisti yhteiskunnallisia asioita ja myös ns. suuren maailman tapahtumia. Maailma on tullut äkkiä lähelle ja erityisesti Syyrian sota, jota on käyty jo seitsemättä vuotta ja on tappanut yli 300 000 ihmistä sekä ajanut pakolaisiksi 65 % maan väestöstä.

Vuonna 2015 arviolta 75 000 lasta pakeni Eurooppaan ilman vanhempiaan. Suomeen heitä tuli noin 9000, josta ryhmästä 3000 ilman huoltajaa. Meidän kesäharjoittelijat Mojtaba ja Mahdi (nyt 17-18 vuotiaita) olivat juurikin tässä ryhmässä ja tulivat Suomeen ja Hämeenkyröön alaikäisinä turvapaikanhakijoina syksyllä 2015. Heidän matkansa Suomeen oli pitkä ja vaarallinen ja on muistettava, että suurin osa 75 000 pakolaisen ryhmästä oli alle 15 vuotiaita lapsia. Me kaikki äidit osaamme varmasti kuvitella tilanteen, jos meidät omat lapsemme joutuisivat äkkiä lähtemään kohti tuntematonta määränpäätä, ja ilman paluulippua.

Ohessa Areenasta katsottava dokumentti, joka kertoo juurikin näistä pakolaislapsista ja matkastaan sodan jaloista Eurooppaan v. 2015:

http://areena.yle.fi/1-3273932?autoplay=true

Yksin ja alaikäisinä Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat v. 2015 sijoitettiin ryhmäkoteihin ja tukiasuntoihin. Turvapaikkapäätöksen odotus on venynyt monen lapsen kohdalla ja odotusta ovat varjostaneet äkilliset muutokset, siirrot eri keskuksiin ja pelko tulevista päätöksistä.

Alle kouluikäisten tilanne on ollut ongelmallinen. Koska kunnat eivät ole velvoitettuja tarjoamaan päivähoitoa alle kouluikäisille turvapaikanhakijoille, heidän päivänsä kuluvat lähinnä omissa ryhmäkodeissa ja omissa huoneissaan. Kokemukset lähtömaassa ja pakomatkalla, vanhempien ahdistuneisuus sekä huoli taakse jääneistä ystävistä ja sukulaisista näkyy monien lasten käytöksessä (KU 22.5.2017)

Aurinkorinteen harjoittelijat Mojtaba ja Mahdi ovat jo nuoria ja vähitellen sijoittumassa suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään, etsimässä omaa uraa, koulutusmahdollisuuksia jne. Kielikoe (kuullun ymmärtäminen) on ehkä suurin este ammattiin valmistavaan kouluun sijoittumisessa, mutta se ongelma kyllä korjaantuu vähitellen. Itse olen erityisesti kannustanut näitä nuoria keskustelemaan meidän asiakkaiden kanssa aina vaan enemmän ja aina kun se on mahdollista. Muun muassa rutiinien muodostumisella, itseluottamuksen lisääntymisellä ja sosiaalisten taitojen kehittymisellä on suuri vaikutus, tämän me kaikki tiedämme.

Toivotaan että oikea kesä ja lämmin tulee vihdoin ja Aurinkorinteen asiakkaat pääsevät halutessaan "aurinkomatkoille" lähialueille Mojtaban ja Mahdin avustamina. Aurinkorinteen asiakkaat ja avustajat tunnistaa katukuvassa keltaisista huomioliiveistä, jossa lukee Aurinkorinne. Vilkuttakaa, jos huomaatte meidän iloisen seurueen liikkeessä esimerkiksi S-Marketin kulmilla.

 

Teksti: Raija Westergård

Kuva: pakolaisvirtaa v. 2015