10. marras, 2017

Hetkien hiljainen muisti

Oheinen kuva on rentoutusohjaaja Risto Rannan cd-levyn kansikuva ja minusta todella hieno ja puhutteleva kuten musiikkikin: Hetkien hiljainen muisti, Maailman tuulia ja Sateen takana. Paitsi musiikista, myös kuvasta (levyn kannesta) tulee ainakin minun mieleeni monia asioita: näen kuvassa oman lapsuuteni ikään kuin iltapäivän auringossa ja aika on värittänyt muistot keltaiseksi ja oranssiksi. Jossain tuolla takana virtaa joki ja monet lapsuudet leikit rannalla, joka oli vaaroja täynnä, mutta hengissä selvittiin...

Tänään Helsingin Sanomissa mielipideosastolla jälleen mielenkiintoinen ja ajankohtainen  kirjoitus otsikolla Elämän rajallisuuden kanssa kipuileva vanhus tarvitsee kiireetöntä läsnäoloa. Yleislääketieteen erikoislääkäri Niki Lindblom kirjoittaa vastineessaan lehdessä aiemmin ilmestyneeseen artikkeliin vanhusten lisääntyneestä alkoholinkäytöstä, että "Olen seurannut lääkärinä läheltä tilanteita, joissa vanhus käyttää alkoholia tai rauhoittavia lääkkeitä pääosin juuri eksistentiaalisen kipunsa sammuttamiseksi. Vuosien hautaamat ystävät, omien arkisten aherrustensa kanssa painivat omaiset ja ylikiireiseksi mitoitettu koti­hoito eivät useinkaan mahdollista vanhuksen elämänkipujen käsittelyä toivotulla tavalla." Lisäksi Lindblom kysyy: Mitä tälle inhimillistä kärsimystä ja lisääntyneitä terveydenhuoltomenoja aiheuttavalle tilanteelle sitten pitäisi tehdä?"

Lindblom jatkaa: "Aktiivisen ja merkityksellisen työelämän jälkeinen aika eläkeläisenä ei monenkaan kohdalla muodostu unelmien Shangri-Laksi. Tästä pitävät huolen iän karttuessa lisääntyvät sairaudet, hiljalleen rapistuva toiminta­kyky sekä tietoisuus lähesty­västä kuolemasta. Tällaisissa mietteissä kipuilevalle vanhukselle tie pullon­korkille voi olla yllättävän lyhyt.

Valistuksen lisäksi olennainen osa iäkkäiden ihmisten päihdeongelmien ennaltaehkäisyssä on omaisten ja tuttujen kiireetön läsnäolo vanhuksen elämässä. Myös kotihoidon työnteki­jöiden mahdollisimman kiireetön ja vanhusta kuunteleva työtapa olisi tässä hyödyksi. Hiipuvan iäkkään ihmisen ajatukset kuolemasta, yksinäisyydestä ja menneen elämän karikoista voivat olla vaikeasti käsiteltäviä niin ihmiselle itselleen kuin omaisillekin. 

Tästä huolimatta käsittely kannattaa. Jos vanhuksen mieltä askarruttavia asioita käydään hänen kanssaan läpi toistuvasti ja lämminhenkisesti, elämän ­rajallisuuden herättämät risti­riitaiset tunteet on mahdollista kohdata ilman päihteiden turruttavaa apua. Jos näitä eksistentiaalisia näkökohtia ei huomioida, vanhusten päihdeongelmien hoidolla ei ole sitä inhimillistä ja eettistä pohjaa, jonka se onnistuakseen tarvitsee. Pelkkä ikäryhmittäisiin grammamääriin perustuva suositusten anto ampuu vanhusten ­alkoholiongelman ytimestä pahasti ohi." 

Niin, kirjoittaja yllä todellakin tietää ja tuntee asiansa, ja on tarttunut sangen ajankohtaiseen ja kipeäänkin aiheeseen. Vanhusväestön alkoholinkäyttö on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ja ongelmia on ilmennyt lähinnä terveydenhoidossa sekä sosiaalipalveluissa. Veikkaan kuitenkin, että isoin ongelma tällä(kin) rintamalla on pääkaupunkiseudulla, vaikka toki ongelmia esiintyy muuallakin.

On totta, että kiireetön läsnäolo ja vanhusta kuunteleva työtapa ovat keskiössä hyvän ja inhimillisen vanhustyön toteuttamisessa. Hämeenkyröläinen kiire on aivan toista luokkaa kuin helsinkiläinen kiire, tämän me kaikki ymmärrämme ja olemme siinä suhteessa vielä melkein "lintukodossa", mutta tulevat vuodet ja vuosikymmenet varmasti muuttavat rakenteita meilläkin, jos vanhusmäärän lisääntymiseen ei kiinnitetä ajoissa huomiota. 

Tällaisilla ajatuksilla tänään, pilvisenä ja harmaana marraskuun päivänä.

 

Raija Westergård