2. joulu, 2017

Osallisuudesta ja osattomuudesta

Itsenäisyyspäivä lähestyy ja siitä syystä olen tarkastellut erilaisia kirjoituksia ja keskusteluja lähinnä verkkojulkaisuissa sekä radiossa. Yle Radio 1 haastattelussa peresidentti Sauli Niinistö mainitsi, että Suomessa kaikkien tulisi kokea osallisuuden tunnetta: – Olen pukenut isänmaallisuuden sellaiseen sanapariin kuin ”osallisuuden tunne”. Silloin ihmisestä tuntuu, että yhteiskuntaa ollaan rakentamassa muiden kanssa samaan suuntaan. Tähän kuuluu muiden ymmärtäminen ja sen tunnustaminen, että hekin ovat osallisia jossain. Tältä pohjalta voidaan tehdä yhteistyötä.

Osallisuudesta olen ehdottomasti samaa mieltä. Tulevaisuudessa osallisuus on entistä tärkeämpää, ketään ei saa jättää yksin, ei varsinkaan ikääntyvää tai vanhusta. Osallisuus ei ole myöskään mikään uusi idea, meillä Aurinkorinteellä ollaan ymmärretty tämä jo kauan sitten, jo vuosia sitten aikana, kun Tomperin Hilkka luotsasi silloista päiväosastoa Kurjenmäkikodin alakerrassa. 

Mutta entä osattomuus? Mitä se tarkoittaa nyt, itsenäisyytemme 100-vuotispäivänä? Arjen tukiverkostojen puuttuminen koskettaa erityisesti muualta muuttaneita nuoria ja aikuisia, lapsiperheitä ja maahanmuuttajia. Osattomuus ja sivussa oleminen johtaa mielekkyyden puuttumiseen ja näköalattomuuteen. Verkostojen ja sosiaalisten kontaktien puute on riskitekijä, joka aiheuttaa kuormittumista ja palvelujen tarvetta. Osattomuus ja sivussa oleminen ei ole vapaaehtoista marginaalissa olemista, vaan sellaista, joka aiheuttaa kärsimystä.

Myös asunnoton on osaton ja sivullinen. Eikä asunnottomuus ole todellakaan aina henkilön oma syy. Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 7 107 yksinelävää asunnotonta, ja heistä lähes puolet majaili Helsingissä. Asunnottomiksi lasketaan myös ystävien ja sukulaisten luona punkkaavat, omaa asuntoa vailla olevat ihmiset. Ulkona, porrashuoneissa tai ensisuojissa asui viime vuoden lopussa koko maassa 362 ihmistä. – Osa heistä kävelee ympäri kaupunkia yöt ja nukkuu päivät, jolloin useampia lämpimiä tiloja on avoinna. Osa kulkee päivät paikasta toiseen ja hakeutuu nukkumaan yökahvilaan tai Hietaniemenkadun palvelukeskukseen. Osa asuu metsissä tai jopa vilkasliikenteisten katujen lähellä, eikä kaikilla ole suojana edes majaa. (Anna-lehti 2/2016)

Pitäisikö vielä kirjoittaa leipäjonoista? Helsingin Sanomissa mielipidesivulla oli noin viikko sitten kirjoitus otsikolla "Leipäjono on hyvinvointivaltion häpeäpilkku"  ja ihmetellään miksei yksi maailman parhaista maista pysty sosiaaliturvan avulla pitämään huolta heikoimmistaan. Suuria ruoka-avun asiakasryhmiä ovat muun muassa takuueläkkeen varassa elävät eläkeläiset, osa-aikatyötä tekevät, yksinhuoltajat ja opiskelijat. Monilla paikkakunnilla ruoka-apua on kehitetty vahvemmin ihmisarvoa kunnioittavaksi. Vantaalla luodussa Yhteinen pöytä -toimintamallissa nälkäistä asiakasta ei nöyryytetä seisottamalla häntä tuntitolkulla ulkona jonossa. (HS 23.11.2017)

"Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi,
niin täytä hänen kätensä työllä,
sydämensä rakkaudella, 
mielensä tarkoituksella,
muistinsa hyödyllisellä tiedolla,
tulevaisuutensa toivolla
ja vatsansa ruoalla"  Frederick E. Crane
 
 
Teksti: Raija Westergård