9. joulu, 2017

Sadan vuoden sotakokemukset

 Tänään vielä 100-vuotisen Suomen itsenäisyysjuhlan tunnelmassa ja haluan siksi kirjoittaa  itsenäisyytemme ajassa erään sukupolvikokemuksen, tarinan, joka voisi olla monen muun suomalaisen tarina.  Minä olen sotaveteraanin lapsi kuten aika monet meistä 40 - 50-luvuilla syntyneistä ovat. Olemme kasvaneet jossain määrin "sodan varjossa" ja jokaisen lapsuus- ja nuoruusaika on ollut varmasti omannäköisensä.

Isäni (1912 - 1991) koki kolme sotaa: hän näki lapsen silmin sisällissodan v. 1918, jolloin joen yli vievä silta poltettiin (kukaan ei tiedä kumpi sodan osapuoli oli sytyttäjänä) ja 6-vuotias isäni ei enää päässytkään naapuriin leikkimään samanikäisten poikien kanssa. Hän oli kuulemma itkenyt katkerasti sillan tuhoa.

Talvisota syttyi ja kutsui nuoren miehen rintamalle pohjoiseen. Salla, Savukoski, Pelkosenniemi ja Raatteen tie, sekä 45 asteen pakkasessa kaukopartiossa vihollisen selustassa... Kuvassa talvisodan sotilaita, tässä voisi olla myös isäni, mene tiedä, kuva internetin kuvapalvelusta.

Hetken aikaa vietettiin rauhan aikaa, mutta jälleen sota kutsui isääni Karjalan kannakselle konekivääripatteriin. Monet paikkakuntien nimet ovat jääneet muistihistoriaani: Lempaala, Rautu, Äänislinna, Kiviniemen kenttäsairaala, Vuosalmi, Äyräpää, perääntymisreitti uiden yli Vuoksen, koska siltoja ei enää ollut... Kaikkea muutakin voisin isäni kokemuksista sodassa tässä kohtaa kirjoittaa, mutta en halua. Koska hänkään ei sodasta juurikaan itse puhunut, vaikka sirpaleet selässä särkivät ja painajaiset toistuivat unissa yö toisensa jälkeen... 

Traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä monin tavoin. Ne "puhuvat", vaikka ihminen ei itse puhuisikaan. Minäkään en halua niistä juuri puhua saati kirjoittaa julkisesti, koska ovat jollain tavalla kipeitä ja ne haavat ovat minun yksityisiä "sotakokemuksia" ja haluan kantaa ne arvokkaasti loppuun asti. Yhtä arvokkaasti kuin viimeiset sotaveteraanimme elävät keskuudessamme. 

Aurinkorinteen asiakkaina on kaksi sotaveteraania. On kunniatehtävä hoivata ja hoitaa, tosin he kumpikin ovat vielä vetreitä eivätkä tarvitse kovin paljon apua juuri missään. Heidän kanssaan on ilo keskustella kaikista asioista - joskus sodastakin, ainakin näin itsenäisyyspäivän aikaan. 

"Kohta poissa on veljet..."

 

Teksti: Raija Westergård