31. joulu, 2017

Nost ämpär silmiltäs...

 

Ot käpy pois kenkäst. Kaar vesi pois saappaast. Nost ämpär silmiltäs. Jua kuppis tyhjäks. Ol ilone, ol valone, ol pulune. Älä lait kät sirkkeli. Älä purot kirvest kintuil. Älä unohr kotti avaimi. Älä karot annetui syrämei.

Heli Laaksonen: Uure vuore ohjei

 

Näin vanhan vuoden lopussa on kaiketi tapana muistella kulunutta vuotta ja kerrata tärkeimpinä pitämiään tapahtumia. Aurinkorinteellä tapahtui niin paljon vuoden aikana etten aio (enkä pysty) nostamaan niistä erikseen jotain erityistä. Kaikki oli ja on erityistä. Kaikki toiminnassamme mukana olevat ihmiset ovat erityisiä niin asiakkaat kuin vapaaehtoisetkin sekä kaikki yhteistyökumppanit.

Minä en halua muutenkaan tehdä tähän kohtaan matkaa mitään katkosta tai kuilua (kuten kuvassa, ja jonka kuilun yli pitäisi hypätä). Ei, kaikki jatkuu suunnilleen ennallaan vaikka vuosiluku vaihtuu, tosin kehitämme Aurinkorinteen palveluita kaiken aikaa entistäkin paremmiksi ja toimivammiksi ja vastaamme uuden ajan haasteisiin aina uudistavalla otteella. Siispä tiemme olkoon tasainen ilman kuvan suuria vuoria ja rotkoja. Kiinalainen sanalasku tosin sanoo, että "ei ihminen vuoriin kompastu vaan kiviin".  Vältellään siis kiviä. Onnea ja menestystä meille kaikille uuteen vuoteen 2018!

Yhteiskunnallisesti tietysti kaikki voi muuttua ja suhteellisen nopeastikin. Vuosi 2017 oli Suomi 100-juhlavuosi ja tapahtumia oli tässä merkityksessä paljon. Soten kanssa painittiin ja painitaan vielä ties miten kauan ja sana "valinnanvapaus" tuli varmasti kaikille tutuksi uutisista ja eri medioista. Kuuntelin radiosta (autossa) joku päivä keskustelua juurikin valinnanvapaudesta. En edes tiedä keitä keskustelijat olivat, autossa en kiinnittänyt siihen edes huomiota, mutta mielenkiintoista oli, että yksi heistä (keskustelijoista) puhui "muropakettiyhteiskunnasta" eli hän vertasi valinnanvapautta normaaliin kaupassakäymisen ja ihmisen valinnan mahdollisuuteen tuotehyllyjen äärellä. Hän siis käytti muropaketteja mallina Soten "valikoimiin": on halpoja ja kalliita muropaketteja hyllymetreittäin, on suklaalla kuorrutettuja ja ilman, on ylähyllyn tai silmien tasolla kalliimmat ja alahyllyllä halvemmat "kyykkymurot". - "Ja mitä välii sillä loppujenlopuksi on millasen muropaketin valitsee, kunhan se sopii juuri sulle, on helposti saatavilla, sen löytää helposti kiireessäkin hyllystä juuri siitä kohdasta jossa se oli viimeksi, on kohtuuhintainen ja maistuu hyvälle".

No niin, en usko että vuonna 2018 enää puhutaan ainakaan valinnanvapaudesta samalla tavalla kuin mennä vuonna. Kunnat ovat lausuntonsa tähän kohtaan antaneet ja nyt katsotaan tilanne uudelleen. Siis palataanko takaisin lähtöruutuun?  

 

Teksti: Raija Westergård (hajamietteissä vuoden viimeisenä päivänä)