12. tammi, 2018

Monenlaiset minämme

Kolmen viikon loma alkaa olla takana ja on sanottava, että loma tuli todellakin tarpeeseen. Oli aika hiljentyä syksyn touhun ja tohinan jälkeen ja nyt voi katsella valoa ja kulkea kevättä kohti uusin kujein tai ainakin uusin ajatuksin.

Lomalla luin sekä kotona että palmun alla varsin mielenkiintoista kirjaa. Katriina Järvinen on sosiaalipsykologi, antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja ja kirjoittanut monta teosta ja myös tämän jo mainitsemani Saanko esitellä. Monenlaiset minämme (Kirjapaja 2017). "Onko taivalluksemme täällä johdonmukainen kertomus vai jotain muuta? Eikö elämä tuo eteen törmäyksiä ja täyskäännöksiä, pussinperiä ja uusia alkuja?  Huomaamme olevamme eri ihmisten kanssa erilaisia (kontekstisidonnaisuus), välillä omat teot kummastuttavat ja jotkut menneisyyden tapahtumat haluaisi pyyhkiä pois. Joskus ympäristö ei hyväksy sitä mitä olemme" (Katriina Järvinen)

Luku Sosiaalisella näyttämöllä (s. 88) on mielenkiintoinen sinänsä. Järvinen kirjoittaa, että me kaikki olemme amatöörinäyttelijöitä omassa elämässämme, toiset suorituvat siitä huonommin, toiset paremmin. Eli me näyttelemme itse itseämme tällä elämän trapetsilangalla, josta samalla tarkkailemme, miten muut selviytyvät omasta suorituksestaan. Järvinen siteeraa sosiologi ja kirjailija Erving Goffmania (1922 - 1982), jonka mukaan elämän teatterissa asiat sujuvat, kun jokainen vie oman osuutensa läpi onnistuneesti. Mutta aina näytökset eivät onnistu. Syntyy hämmennystä ja sekaannusta. Ihmislaumassa hämmennys nimittäin on yhteinen uhka, siksi sitä yritetään välttää kaikin tavoin. Ei saa vetäytyä, sooloilla, näytellä yli tai varastaa showta, pitää säilyttää omat ja toisten kasvot.

Entä kun näyttämöä ei ole? Elämässä voi tulla vaiheita, jolloin on vaikeaa liittyä sosiaaliseen maailmaan sellaisena kuin on. Järvinen kirjoittaa sosiaalisesta paikattomuudesta, rooli ja käsikirjoitus puuttuvat esimerkiksi tilanteessa, jossa on kohdannut lähipiirin menetyksiä, läheisen itsemurhan, huumeriippuvuutta, alkoholismia, asunnottomuutta, taloudellisia menetyksiä jne. Järvisen mukaan lauman löytäminenkään ei tee rumasta ankanpoikasesta joutsenta, vertaisryhmissä on aina läsnä ihmisen normaali raadollisuus. Kokemuksia ja vaikeuksia vertaillaan ja niillä kilpaillaan. Syntyy nokkimisjärjestyksiä, erilainen voi kokea itsensä erilaiseksi myös muiden erilaisten seurassa.

Tästä kirjasta ja aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Ehkäpä kuitenkin kirja kannattaa lainata kirjastosta ja lukea itse, jos kiinnostaa ja miksei kiinnostaisi? Järvinen osaa kirjoittaa innostavasti ja mukana on paljon itse koettua elämää. Luin aiemmin hänen yhdessä Laura Kolben kanssa kirjoittamansa kirjan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007) ja samaistuin aika hyvin "retkeilijään" tässä kohtaa. Ja löysin "itseni ja muita tuttuja" myös tästä viimeisimmästä Järvisen kirjasta, siis monenlaiset minämme elämän monimuotoisilla  näyttämöillä.

 

Teksti: Raija Westergård