10. kesä, 2018

Näkymättömät ihmiset

Kirjoitin taannoin uudesta tietosuojasta ja siitä, miten ihmisellä on oikeus tulla  unohdetuksi. Nyt sattui silmiini Hesarin artikkeli heistä, joita ei ole olemassa virallisesti, mutta ovat kuitenkin keskuudessamme. He ovat varmastikin joskus olleet rekistereissä, mutta ovat yksinkertaisesti vain kadonneet yhteiskunnan tutkasta, rekistereistä ja tilastoista.. Keitä he siis ovat?

Suomessa on tuhansia ihmisiä, jotka elävät käytännössä yhteiskunnan ulkopuolella, sillä he ovat jääneet syystä tai toisesta yksin. Esimerkiksi ihmisiä, joilla ei ole lainkaan tuloja, on 40 000. Keitä nämä näkymättömät ihmiset ovat ja miten heitä autetaan?

"Toukokuussa Helsingin Mustavuoresta löytyi ruumis. Poliisin mukaan vainaja oli kuollut jo edellisenä syksynä. Vainaja pysyi tuntemattomana kuukauden verran, sillä tuntomerkit eivät sopineet yhteenkään katoamisilmoitukseen. Ainoita vihjeitä hänen henkilöllisyydestään olivat keinonahkainen saapas, ruskea villakangastakki ja kallosta löytynyt vanha leukamurtuma. Lopulta poliisi tiedotti saaneensa naisen henkilöllisyyden selville. Vanha murtuma ja hammastutkimus ratkaisivat asian, HS uutisoi. Naisen kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisin tutkimusten mukaan läheisen kuusen alta on löytynyt paikka, jossa nainen on mahdollisesti leiriytynyt. Nainen eli yksin eikä hän pitänyt yhteyttä sukulaisiin. Katoamisilmoitusta ei ollut tehnyt kukaan." HS 8.6.2018

Helsingin kaupungin etsivän lähityön raporteissa kerrotaan esimerkki Karista, joka oli asunut metsässä itserakentamassaan majassa vuosia. "Kari ei osannut kertoa missä kunnassa hän oli kirjoilla, hänellä ei ollut henkkareita, ei pankkitiliä, ei tuloja eikä yhteyttä omaisiin. Hän oli elättänyt itsensä dyykaamalla ruuat ja vaatteet sekä keräämällä pulloja radioparistojen ja sätkäpurujen ostoa varten, raportissa kirjoitetaan. HS 8.6.2018.

 

”Nykyinen malli palvelee heitä, jotka asuvat kasvukeskuksissa ja tarvitsevat toimeentulotukea kattamaan esimerkiksi asumiskuluja. He osaavat käyttää järjestelmiä ja valittaa päätöksistä. Heikoimmassa asemassa oleville pelkkä ohjaus ei riitä. Tarvitaan sitä, että joku ottaa ihmisen asiat hoitaakseen.” HS 8.6 2018.

Yksinäisyyttä tutkiva apulaisprofessori Niina Junttila kiinnittäisi huomiota jo siihen, miten ihminen otetaan palveluissa vastaan. Katsotaanko silmiin, puhutaanko muustakin kuin diagnooseista ja lomakkeen rukseista.
”Sosiaalihuollolla ja palveluita tarjoavilla tahoilla on syrjäytymisen kannalta iso rooli. Jos palvelut ovat vaikeasti saavutettavissa, tai ihminen kokee olevansa yhteiskunnan silmissä näkymätön, hänestä tulee helposti varautunut ja kuoreensa vetäytyvä”, Junttila sanoo.

 

Niin, kuten ylläolevasta Helsingin Sanomien referoinnistani voi päätellä, tämä yhteiskunta ei todellakaan ole vielä valmis. Eikä Sotekaan ole valmis ja jos se jonkinlaiseen päätelmään tulisikin joku päivä, eriarvoisuutta se tuskin koskaan poistaisi sekään järjestelmä. Valinnanvapaus on vapautta vain hyväosaisille, toinen ääripää ovat ihmiset, joita löytyy joka päivä - ellei kuolleena kuusen alta - niin ainakin yhteiskunnan reunoilta, kuka jo pudonneena ja kuka putoamaisillaan. 

Miten siis hoidamme ihmiset, joilla ei ole "valinnanvapautta", jotka eivät todellakaan ITSE hakeudu palvelujen ääreen, eivät tule palvelujen Lähitorille pohtimaan erilaisia hoivan tarpeitaan,  eivät lähde mihinkään siltojen tai puun alta, jonne ovat leirinsä pystyttäneet...  

Näihin ajatuksiin Sotea odotellessa.

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi