30. elo, 2018

Maiseman merkitys ja ihmisen muisti

Aurinkorinteen ikkunoista avautuu huikea maisema kohti Raipalan taloa ja sen peltomaisemia. Asiakkaat ja muut vierailijat, jotka tulevat Aurinkorinteelle ensimmäistä kertaa usein pysähtyvät juuri tuon maiseman äärelle.  -Tällaista maisemaa ei ole missään, sanoi kerran yksi asiakas ja hän on siinä täysin oikeassa. Tuolloin oli alkukesä, luonto vihreimmillään ja pellolla hevoset käyskentelemässä vailla kiireen kierää. Tuokiokuva olisi voinut olla nykyhetken sijasta mistä tahansa ajasta. Onko ajalla mitään merkitystä, loppuviimeksi?

Oheisessa kuvassa näkyy myös taustalla Raipalan talo ja kuvassa päiväosaston asiakkaita. Kuvan on ottanut Hilkka Tomperi (silloisen päiväosaston perustaja) 1990-luvun alkuvuosilta ja kuvauspaikka sijaitsi nykyisen Veteraanitalon paikalla. Tänä päivänä Aurinkorinteeltä avautuu täsmälleen sama maisema, mikään ei siis ole maisemassa oleellisesti muuttunut noin 30.ssä vuodessa.

Katso täältä kuvia ja tunnelmia silloisen päiväosaston elämästä ja nykyisen Aurinkorinteen rakennusvaiheista ym: http://paivaosastonaikaa.simplesite.com/ 

Mari Ikonen kirjoittaa Aarre-lehdessä muutama vuosi sitten, että ihmisen mielimaisema löytyy aina läheltä. Maisemia kuvataan ja jaetaan paljon sosiaalisessa mediassa. Kuka kuvaa ja jakaa Kolia, Lapin tuntureita, Kuusamon koskia tai Saaristomerta, kuitenkin ihmisen lähimaisema, päivittäin näkyvä kuva merkitsee paljon enemmän. Ikonen kirjoittaa, että kauneus on katsojan geeneissä, esteettinen silmä periytyy ihmislajin savannimenneisyydestä. Arvostamme paikkoja, jotka tarjoavat elämisen edellytyksiä kuten virtaavaa vettä. Kun näemme kauas, voimme paremmin ennakoida vaaroja. Jos takanamme on puita, ne tarjoavat suojapaikkoja saalistajilta. 

Näin varmasti onkin, ehkäpä useimmat meistä haluavat asumaan lähelle metsää ellei aivan metsän keskelle turvaan saalistajilta. Nykypäivänä tosin on vaikea tunnistaa "saalistajia", harvemmin ne ovat kuitenkaan eläimiä.

Hämeenkyrön maisemia on hienosti kuvannut nobelistimme F. E. Sillanpää. Mutta toinenkin paikkakunnalla asunut kirjalija arvosti maisemia: Hämeenkyrö on kuin postikortti - ainakin mikäli on kirjailija Väinö Linnaan uskomista. Linna omisti aikoinaan tilan Hämeenkyrön Käkisaaresta. Tarina kertoo, että Linna oli "ostosmatkalla" Hämeenkyrössä yhdessä Jaakko Syrjän kanssa. Hän oli kummastellut Käkisaaren rakennuksen korkeaa hintaa. Kaupat oli kuitenkin tehty, sillä Linna oli järvelle katsoessaan tokaissut, että maksaa ylimääräisen osan "postikortista" eli maisemasta, joka talosta näkyi kohti järveä.

Niin, osaammeko me itse arvostaa Hämeenkyrön ainutlaatuisia maisemia? Onko "postikortista" tullut liian tuttu, arkinen, aina läsnäoleva? Voin vakuuttaa, että ainakin Aurinkorinteellä maisemaa arvostetaan ja ihaillaan joka päivä, tänäänkin, syksyn kynnyksellä ruskeaa kohti kääntyvää maisemaa katsotaan ja havainnoidaan vuodenaikojen vaihtelut, lintujen alkava muuttoparveilu, puintia odottavat pellot... Niin kaunis on maa.

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi