27. syys, 2018

Kun kesä kääntyy

Kuten tiedätte, hyvät lukijat, Aurinkorinteen päivään mahtuu monia erilaisia toimintoja kuntosaliharjoittelusta hyvinvointipalveluihin ja kulttuuriohjelmiin. Meillä on myös Teehuone, jota pääasiassa hoidan itse aamupäivisin ja tarjoan teetä ilolla kaikille halukkaille, sekä asiakkaille että satunnaisille kävijöille ja ohikulkijoille.

Teelaadut vaihtelevat Himalajan alarinteiltä poimituista teelehdistä egyptiläiseen teehen ja on myös jotain siltä väliltä. Haudutan teelehdet huolellisesti asianmukaisessa teepannussa ja lisään valmiiseen juomaan hivenen hunajaa - ja sitten nautitaan yhdessä hyvässä seurassa mielenkiintoisen keskustelun lomassa.

Niin, teehetki vanhusten kanssa Aurinkorinteellä on paljon muutakin kuin vain "joku juoma kupissa". Lämmin tee nimittäin edesauttaa keskustelun syntymistä, ja juuri leppoisa jutustelu onkin meidän asiakkaille tärkeää: jutun aiheet eivät saa olla liian yleviä, hienoja tai muuten käsittämättömiä (kuten monet nykyajan aiheet voivat olla varsinkin jos liittyvät digiaikaan ja -sanastoon) vaan on pysyttävä arjen asioissa ja menneen maailman mielenmaisemissa. 

Tänään keskusteltiin mm. siitä, kun muovi tuli Suomen markkinoille: "ja kun maitokin myytiin muovipussissa ja sitten niistä tyhjentyneistä pusseista leikattiin nauhaa, josta virkattiin mattoja". Puhuttiin myös merten saastumisesta, kun muovijäte tuhoaa kaloja ja lintuja... Ja kestoaihe tietysti on kaikki vanhenemiseen liittyvä - kun kesä kääntyy. Itse luin muutamia vuosia sitten kyseisen Merete Mazzarellan kirjoittaman teoksen Kun kesä kääntyy - vanhenemisen taidosta (2001)  ja aionkin palata teokseen jonain päivänä teehuonekeskustelussa: 

Mazzarella on kirjoittanut Kun kesä kääntyy-teoksensa ollessaan viisikymppinen, jolloin hänellä on jo elettyä elämää takanaan, mutta vielä paljon koettavanaan. Esseemäisessä teoksessan hän pohtii paitsi omia kokemuksiaan vanhenemisesta, myös yhteiskunnan suhtautumista vanhuksiin ja ikääntyneisiin sekä - kirjallisuudentutkija kun on - sitä, miten vanhenemista on käsitelty kirjallisuudessa.

Euroopan valtioista Suomessa vanhusten määrä kasvaa nopeammin kuin muualla, joten siinä mielessä tämä kirja on ajankohtainen mietelmä siitä, millaisessa yhteiskunnassa nykyiset ja tulevat vanhuksemme elävät. Mazzarella esittää tarkkanäköisiä huomioita kanssaihmisistään, sanomalehtikirjoituksista ja omista kokemuksistaan. 

 

"Oi jumalani, kun ihminen ostaa kirjan, hän ei osta vain kiloa paperia, painomustetta ja liimaa - hän ostaa kokonaan uuden elämän. Rakkauden, ystävyyden, huumorin ja laivat öisellä merellä - yhdessä ainoassa kirjassa on kaikki, taivas ja maa."- Christopher Morley

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi