6. joulu, 2018

Joulukuun kuudes

Tänään 6. joulukuuta tämä blogi ei tarvitse muita sanoja kuin J. L. Runebergin teksti, siis Maamme ja kaikki säkeistöt. Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

MAAMME

1. Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa,

ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!

 2.

On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet Sen vieras kyllä hylkäjää,

mut meille kallein maa on tää, sen salot, saaret, manteret, ne meist on kultaiset.

3.

Ovatpa meille rakkahat, koskemme kuohuineen, ikuisten honkain huminat,

täht’yömme, kesät kirkkahat, kaikk’kuvineen ja lauluineen, mi painui sydämeen.

4.

Täss auroin, miekoin, miettehin, isämme sotivat, kun päivä piili pilvihin

tai loisti onnen paistehin, täss Suomen kansan vaikeimmat he vaivat kokivat.

5.

Tään kansan taistelut ken voi, ne kertoella, ken? Kun sota laaksoissamme soi,

ja halla näläntuskan toi, ken mittasi sen hurmehen ja kärsimykset sen?

6.

Täss on sen veri virrannut, hyväksi meidänkin, täss iloaan on nauttinut

ja murheitansa huokaillut, se kansa, jolle muinaisin, kuormamme pantihin.

7.

Tääll’ olo meill on verraton, ja kaikki suotuisaa, vaikk onni mikä tulkohon,

maa isänmaa se meillä on. Mi maailmass on armaampaa ja mikä kalliimpaa?

8.

Ja tässä, täss’ on tämä maa, sen näkee silmämme. me kättä voimme ojentaa

ja vettä rantaa osoittaa, ja sanoa: kas tuoss’ on se, maa armas isäimme.

9.

Jos loistoon meitä saatettais, vaikk’ kultapilvihin, mis itkien ei huoattais,

vaan tärkein riemun sielu sais, ois tähän köyhään kotihin, halumme kuitenkin.

10.

Totuuden, runon kotimaa, maa tuhatjärvinen, miss’ elämämme suojan saa,

sa muistojen, sa toivon maa, ain ollos, onnees tyytyen, vapaa ja iloinen.

11.

Sun kukoistukses kuorestaan, kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan

sun toivos, riemus loistossaan, ja kerran, laulus synnyinmaa, korkeemman kaiun saa.

 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi