3. tammi, 2019

Kokeileva Aurinkorinne

Me Aurinkorinteellä lienemme osa Kokeileva Suomi-projektia, siis ainakin mitä tulee ateriakokeiluun. Nimittäin viikolla 2 (7 - 11.1) eli tulevalla viikolla kokeilemme ruokapalvelua toiseen asentoon. Tähän astihan meille on tullut ruoka (eli kuljetamme ruoan sekä puhtaat että käytetyt astiat mennen tullen päivittäin) terveyskeskuksen keittiöltä Aurinkorinteelle, josta lämpökärrystä on pöytiintarjoilu eli jaamme jokaiselle asiakkaalle aterian tarjottimelle ja viemme sen pöytään ja ruokailun jälkeen taas keräämme astiat ja palautamme tk.n keittiölle kuten lämpökärrynkin jne.

Nyt kokeilemme niin, että meidän asiakkaat kävelevät itse (me henkilökunta avustamana ja opastamana) tk.n ruokasaliin ja jokainen asiakkaamme, joka siihen suinkin pystyy käy valitsemassa itse ruokansa linjastosta tarjottimelle. Me tietysti avustamme tässäkin. Ja tarkoitus tietysti aterian päätteeksi, että asiakas palauttaa tarjottimen ja lajittelee itse astiat niille kuuluville paikoille. Ja sitten paluu kävellen sisäkäytäviä takaisin Aurinkorinteelle. Asettelemme matkalle tuoleja, jotta asiakkaamme voivat välillä huilata vaikka mennen tullen.

Tiivistettynä tämä kokeilu siis niin, että ruoan ja astioiden sijasta käytävällä liikkuukin meidän asiakkaat. Lisäksi henkilökunnan kontolta jää pois moninkertainen astioiden siirtely: kuljetuslaatikoista kaappeihin,  kattaminen, keräily ja kuljetus. Näin henkilökunnan aikaa jäisi enemmän esimerkiksi asiakkaiden kanssa seurusteluun, muuhun toimintaan, erilaisten harrastuskerhojen perustamiseen ja vetämiseen yms.

Siis nyt ensi vaiheessa vain kokeilemme tätä toisenlaista ateriakäytäntöä ja asiakaspalautteen, (jonka keskustelun käymme jokaisen ryhmän kanssa erikseen mahdollisimman nopeasti kokeilun jälkeen) ja käytännön kokemusten kautta sitten teemme päätöksen, otammeko kokeilun käyttöön vaiko jatkamme entiseen malliin.

Lue täältä lisää  Kokeileva Suomi-projektista: https://kokeilevasuomi.fi/etusivu 

 

Juna liikkuu

Vielä ihan pakko kirjoittaa aivan toisesta asiasta. Taas kerran siteeraan Helsingin Sanomia, koska tiedän, että vain harvat täällä Pirkanmaalla lukevat sitä säännöllisesti ainakin minun tietääkseni. Tänään Maija Aalto kirjoitti "kiirenappulasta", jolla tarkoitti junissa olevaa ovenaukaisunappulaa, jota useimmat painaa jo kauan ennen kuin junan on tarkoitus pysähtyä. Pohdin, että kuinkahan monella meistä onkaan sisäinen kiirenappula, jota painellaan liian usein ja toisilla lienee se päällä lähestulkoon aina. Aalto kirjoittaa: "Sitten sain itseni kiinni samasta. Sormeilen sitä nappia hermostuneena itsekin. Jos en tee niin ja seison lähinnä ovea, ennen pitkää takaa ojentuu jonkun vielä hätäisemmän käsi painamaan sitä puolestani. Samalla saan tuomitsevan katseen."

Eräänlainen kiirenappula on myöskin kännykkä, netti ja nimenomaan Facebook. Pitää selata ja tykätä eli usein pitää painaa nappulaa, jos et niin tee, olet "poissa". Miten tämä aika kohteleekaan meitä näin? Tai miten me kohtelemme itseämme, kuka meitä käskee aina painamaan nappulaa? Mitä sillä muka on väliä, jos joku ei tykkää facessa? Kaikki ei voi koskaan tykätä kaikista.

Olen täysyn samaa mieltä Aallon kanssa: "En usko uudenvuodenlupauksiin, ne sopivat hyvin harvinaiselle ihmistyypille. Meidät muut ne ajavat repsahduksiin, ylilyönteihin ja itseinhoon.
En siis aio lopettaa napin painelua, en internetissä enkä junan eteisessä. Kohtuutta mietin.
Sitä, että kenties kiireen ja pakonomaisen klikkailun vastapainoksi olisi ehkä hyväksi etsiä enemmän hetkiä, joista ne puuttuvat kokonaan. Keskittymistä. Pysähtymistä. Rauhaa. Ymmärrystä, että juna liikkuu, antaa sen liikkua. Niin on hyvä." 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi