31. tammi, 2019

Siitä mistä ei voi puhua

Viime päivinä vanhushoiva on puhuttanut kaikilla rintamilla, kaikilla pääuutiskanavalla ja monissa lehdissä - eikä turhaan. Minusta vanhusten asioista pitääkin puhua aina ja kaikkialla ja aion tässä puhua (ja kirjoittaa) minäkin, koska aihe on tärkeä, ajankohtainen, koskettaa monia ihmisiä ja puhuttaa meitä kaikkia, myös Aurinkorinteellä.

Aamutelkkarissa tässä joku päivä haastateltiin työoikeuden professori Seppo Koskista. Hän puhui nimenomaan siitä, mistä hoivan ammattilaisia on kielletty puhumasta - tai että miten eettiset säännöt ovat tulkittu väärin monissa tapauksissa. Tottakai on selvää että asiakkaan/potilaan asioissa pitää olla äärimmäisen tarkkana, mutta Koskinen painotti nimenomaan sitä, että selkeistä epäkohdista vanhuksen hoivapalveluissa pitää ehdottomasti puhua ja nostaa asia esille. 

Vaikea sanoa mihin vanhushoivan keskustelu vielä johtaa, mutta ainakin eduskunta otti kiivaasti toisistaan mittaa hetki sitten. Toivoa sopii, että hoiva-asiat viimeinkin kiinnostaisivat muitakin kuin asianosaisia eli vanhuksen omaisia ja hoitajia. Minä olen kiinnostunut hoiva-asioista paitsi työni, myös omaisen näkökulmasta eli on selvää, että me kaikki olemme jonain päivänä hoivan keskiössä - potilaana/asiakkaana tai omaisena - ja silloin keskustelua ei voi ohittaa tuosta vaan. 

Itävaltalais-englantilainen filosofi Ludwig Wittgensteinin (1889-1951) kuuluisa lausahdus "siitä mistä ei voi puhua täytyy vaieta" kertoo olennaisen eli kuulija kiinnostuu erityisesti niistä sanoista, joista vaietaan. Miten siis kuuntelemme ihmistä? Mikä oikeastaan onkaan tärkeämpää kuin kuunnella ihmistä?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi