16. huhti, 2020

Elämää ja koti-ikävää koronan varjossa

Viime aikoina minä ja varmasti monet teistä, hyvät lukijani, olemme pohtineet elämän kerroksellisuutta ja armottomuutta maailmanlaajuisen pandemian varjostaessa jokaisen arkea tavalla tai toisella. Nyt, lähes pysähtyneessä ajassa on vaikea arvioida tulevaisuutta muuten kuin että todennäköisesti moni asia tulee muuttumaan lopullisesti. En uskalla edes ajatella, millaista on koronanjälkeinen aika inhimillisellä tasolla esimerkiksi perheissä, sukuyhteisöissä, kaveripiireissä, harrastuksissa jne. Toivottavasti selviämme vähäisin menetyksin ja vaurioin ja elämä etsii taas reittinsä uudelleen, kuten se aina on tehnyt kautta ihmiskunnan historian. 

On selvää, että monen työ tai ainakin työympäristö muuttuu, nimittäin monissa tapauksissa etätyöskentely jää varmasti käytännöksi ja sitä kautta moni muu asia muuttaa muotoaan: työmatkustaminen jää pois, samoin työpaikkaruokailu, tarvitaanko virastoja entiseen malliin jne. 

Työstä puheenollen ja koska monet teistä ovat kysyneet minun kuulumisiani nyt koronan aikaan Aurinkorinteen ollessa suljettuna, että missä minä olen ja mitä teen? Tiedän kyllä etten saisi itsestäni kirjoittaa (jonkun mielestä), mutta elämäni ei ole mitenkään salattua tai erikoista: kulutan nyt vanhoja, säästyneitä ja uusiakin lomapäiviäni pois, joka loma kestää tällä tiedolla juhannusviikolle asti. Ai miten minulla on lomaa noin paljon? Tarpeeksi vanhana kunnan työntekijänä minulla on vuodessa 38 lomapäivää ja lisäksi minulla oli jäänyt säästöön edeltäviltä vuosilta joitakin päiviä. Tänä keväänä on tullut aika kuluttaa ne kaikki pois.

Niin, nyt olen pysytellyt suurimmaksi osaksi kotona, siivoilen ja teen käsitöitä, joskus soittelen nokkahuilua ja pianoa jne. En juurikaan liiku missään paitsi ulkoilen jonkinverran täällä syrjäkylän tiellä sekä omassa pihassa hääräillen. Kaupassa ja apteeksissa käyn silloin tällöin asianmukaisesti suojavarusteita käyttäen. Ikäni puolesta en ole ihan riskiryhmää, mutta keskivaikean keuhkosairauteni vuoksi sitä todellakin olen eli otan koronan vakavasti, sen kanssa ei leikitä.      

Musiikista tulikin mieleeni ystäväni ja entinen soittokuntakaverini Kiikoisista, nykyisin Norjan Kirkkoniemessä sairaanhoitajana työskentelevä Hanna Tapio, joka kertoo Areenassa (linkki alla), millaista on työskennellä eturintamassa koronaa vastaan. Hanna puhuu lupsakkaan ja rentoon tyyliinsä, mutta täyttä asiaa siitä, millaista on työ koronan kanssa silmätysten kaukana kotoa, erossa perheestä, sukulaisista ja ystävistä. Hannan äänessä kuulen koti-ikävää ja siksi voin vaan toivoa hänelle ja kaikille muillekin hoitajille voimaa ja toivoa taistelussa, jota muutama viikko sitten ei voinut varmaan kukaan edes kuvitella.

Kuuntele Hannan ajatuksia täältä. Kuulumisia Norjasta koronapandemian alla - Hanna Tapio:

https://areena.yle.fi/1-50500671?autoplay=true 

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi