14. touko, 2020

Katoava aika

Vaikka äitienpäivä jo meni menojaan, minun on vielä hetkeksi palattava siihen tässä kohtaa ihmisen aikaa. Minulle tämä äitienpäivä oli ensimmäinen ilman äitiä. Vein haudalle kimpun valkovuokkoja, joita keräsin tästä omasta kotipihasta. Muina vuosina vuokkoja ei ole ihan pihassa kukkinut, mutta tänä keväänä kukinta on ollut runsasta ja kaunista. 

Äitienpäivän aikaan Teemalta tuli mielenkiintoinen dokumentti, nimittäin italialaisen dokumentaristi Beniamino Barresen Katoava äitini (2019), joka kertoo Barresen äidistä, entisestä huippumallista Benedetta Barzinista (kuvassa), joka ei halua olla dokumentin kohde mistään hinnasta. "Pane se värkki pois", hän tiuskii kameraa pitävälle kuvaajalle, pojalleen. Voisi kuvitella huippumallin rakastavan kuvaamista, kameran linssiä, mutta tässä dokkarissa näin ei todellakaan ole.

Barzini oli 1960-luvulla juhlittu malli, joka pääsi ensimmäisenä italialaisena Yhdysvaltain Voguen kanteen. Hän hengaili New Yorkin taideympyröissä mm. Andy Warholin piireissä, mutta 1970-luvulla Barzini palasi Italiaan ja tuli tunnetuksi kiivaana feministinä. Tässä dokumentissa mielenkiintoista on juuri se, miten huippumalli on vastentahtoisesti kuvattavana. Hän on edelleen 76-vuotiaana varsin kaunis nainen, pitkä ja hoikaakin hoikempi, liikkuu vaivattomasti kuin gaselli, pyöräilee sulavasti kaupungin vilskeessä, vetää ketjussa sähkötupakkaa, yskii lähes jatkuvasti - eikä hymyile koskaan, paitsi kun vanha ystävä tulee käymään. Ja taas vedetään tupakkaa...

Toinen mielenkiintoinen teema dokkarissa on, miten Barzini puhuu koko ajan lähtemisestään. Siis minne? Sitä kysyy kuvaajakin, poika Beniamino. Ja Barzini järjestelee tavaroitaan, pakkaa pahvilaatikoihin kaikenlaista, teippaa laatikon huolellisesti ja vie varastoon. Laatikoita on riveittäin ja lähes kaikissa lukee Ben. Sitten he, äiti ja poika keskustelevat siitä, miten dokkari päättyy, miten hän oikeasti "lähtee": veneessä merellä soutaen kohti horisonttia? Metsässä kävellen reppu selässä polkua, joka katoaa mutkan taa... Vaihtoehdot hylätään ja dokkari loppuu siihen kun Barzini peittää itse kameran linssin. Jäljelle jää vain mustaa.

Pohdin, että iäkkään ihmisen hankkiutuminen matkalle, pois jononkin vaan, katoaminen, tarkoittaa useinkin lopulta kuolemaan valmistautumista. Sille katoamiselle on annettava tilaa, vaikka se ei vielä tarkoittaisi lopullista lähtöä. Kaikille ihmisen elinaikanaan tekemille matkoille juuri valmistautuminen on tärkeää, ehkäpä jopa tärkeämpää kuin itse matka. Kannattaa aina kuunnella tarkalla korvalla, jos/kun ikäihminen (ja miksei nuorempikin) puhuu tulevasta matkastaan jonnekin, "johonkin vaan", kuten ko. dokumentissa. 

Jos kiinnostaa, dokkarin Katoava äitini voit katsoa Areenasta: https://areena.yle.fi/1-50310057 

Katoamisesta toisenlaiseen katoamiseen tai oikeastaan katoamattomuuteen eli tämän aamun uutisissa kerrottiin, että WHO.n mukaan korona ei katoa maailmasta ehkä koskaan. Eli sen kanssako sitten vaan pitää alkaa pärjäämään? Mutta eiköhän me pärjäillä, muita vaihtoehtoja ei taida olla.

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi