31. heinä, 2020

Hyvinvointivaltion unohtamat

Nykyajan puhekielessä vilahtaa usein sana onnellisuus. Mutta kuka oikeastaan on onnellinen, mitä se on ja miten sitä voi ylipäätään määritellä? Kuten tiedämme, meissä ihmisissä on sellaisia, joka eivät ole koskaan onnellisia ja heitä, jotka ovat vähästä onnellisia. Entä he, jotka elävät hyvinvointivaltion reunalla, unohdettuina, ikääntyneinä, näkymättömissä?

Iällä on tietysti suuri merkitys onnellisuuden kokemisessa, useimmiten teinit ovat onnettomia, ahdistuneita ja rikkinäisiä, mutta jos kysyy, että vaihtaisitko paikkaa kanssani, sitä he eivät missään nimessä halua, sanoo filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen, 73 v. ja lisää, että "Aristoteleen mukaan onnellisuus on sitä, että on nuori, varakas, kaunis ja menestyy politiikassa. Näin ajatellen Sanna Marin olisi itse onnellisuus - paitsi että hän on nainen. Aristoteleen mukaan pitäisi olla mies".

Airaksisen mukaan vanhan ihmisen onnellisuus on kuin iso hiiri tai torakka. Se ei kiinnosta ketään, kun samaan aikaan on olemassa pieniä elefantteja eli nuorten ihmisten onnea. Olennaista on siis se, kenen onnesta puhutaan. Merkillistä on myös se, että vaikka Suomi on ykkösenä monissakn onnellisuustutkimuksissa, silti monet haluavat muuttaa talveksi Espanjaan.

Henkisyys on yksi hyveellisen elämän muoto, sillä se tuottaa mielenrauhaa. Mutta onko henkisyys sama asia kuin mielenrauha ja onnellisuus? Airaksisen mukaan juuri mielenrauha on kuitenkin hyvä tapa ajatella onnellisuutta. Tiede ja taide, oman itsen tutkiminen, realistinen kuva itsestä ovat yksi väylä kohti sisäistä mielenrauhaa. Vanhan kansan sanonnan mukaan mielenrauha on kaikista paras päänalunen (tyyny) nukkujalle.

Timo Airaksiselta ilmestyy syksyllä uusi kirja Hyvinvointivaltion unohtamat: ikääntyneiden hoidon etiikka (Bazar). Tässä teoksessa Airaksinen käsittelee mm. onnellisuusajattelua. Tätä teosta siis jääkäämme odottelemaan. 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi