18. joulu, 2020

Lumen hengitys

Joulun lähestyessä ja kiireiden keskellä me kaikki ehkä muistelemme joskus myös menneitä jouluja. Ainakin, että oliko viime jouluna lunta? Tai sitä edellisenä jouluna? Koska viimeksi muuten oli jouluna lunta? Minä en ainakaan muista, ja onko se niin tärkeää muistaa, vaikka valkea joulu tuo aina mieleen menneisyydet joulut, jolloin AINA oli paljon lunta kaikkialla.

Tämä tuleva joulu kyllä jää mieleen - oli lunta tai ei. Nimittäin tuleva "koronajoulu" on ainoa laatuaan, jos ei lasketa mukaan pandemioita kaukaa kirjoitetusta historiastamme. Toki joulua valmistamme ja vietämme kaiketi normaalisti muuten, mutta ihmisiä pitää vältellä ja huhuilla "hyvätjoulut" maskin takaa ja matkan päästä, joka tuntuu merkilliseltä. Mutta kaikkeen ihminen tottuu, jos on pakko.

Aurinkorinne jatkaa hiljaiseloaan yli joulun pitkälle tammikuuhun, joka onkin paras ratkaisu suojella asiakkaitamme koronan riskiltä. Tilastojen mukaan vaikean taudin muoto kun on ilmeinen juurikin ikäihmisillä samaan aikaan kun joku nuorempi ihminen selviää vain parin päivän päänsäryllä. Toki tauti voi koitua vakavaksi myös nuorilla eli todellakaan tämän taudin kanssa ei kannata turhaan leikitellä.

Siis joulu kurkistaa koronasta huolimatta jo nurkan takana ja siihen tunnelmaan alkaa jo itsekkin vähitellen virittäytyä. En tiedä ketään, joka kirjoittaisi joulusta paremmin kuin mitä kirjoittaa Hannu-Pekka Björkman otsikolla Valamon yö v. 2016: "Ulkona lumiset kuuset. Kuusten takana kuu. Oksien tummat siluetit. Hanki narskuu. Puu paukahtaa. Pakkanen puree poskea. Veri kiertää. Niin kuin pitää. Ihminen vain on. Yöllä hanki. Puhdas valkea lumi. Miljardi tähteä ympärillä. Maassa ja taivaalla. Hengitys. Höyry kohoaa. Katoaa. Siniseen yöhön. Hiljaisuus. Lumen hengitys. Maiseman rytmi. Puitten latvoista alas maahan. Valo kulkee."

Tätä kirjoittaessani aamulla on vielä pimeää. Ja muutaman puolihämärän tunnin jälkeen on jälleen pimeää. Mutta joulun odotus antaa sekä ulkoista että sisäistä valoa, joka lienee se kaikista kirkkain ja lämpimin valo tässä kaamoksessa. On siis tärkeää antaa "valon kulkea", kuten Björkman edellä kirjoittaa, koska juuri siinä on se olemisen ja elämisen suuri salaisuus. Ainakin minun ymmärtääkseni. Joku voi olla eri mieltä ja se hänelle suotakoon.

"Äiti, isä, veli ja minä. Siinä se. Talo lumen keskellä. Metsän laidalla. Joen rannalla. Teitten risteyksessä. Taivaan alla. Maan pinnalla. Ikuisella. Jouluyönä kauan sitten." (Hannu-Pekka Björkman, 2016)

 

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi 

#MUUTAHAMEENKYROON