4. huhti, 2021

Ja telkät joen yllä...

Kevät. Jos asuisin Helsingissä, voisin todellakin kävellä Hakaniemen rantaan, kuten Liisa Akimofin tunnetussa laulussa. Mutta koska asun Hämeenkyrössä ja osittain myös Sastamalan Kiikoisissa, katson lapsuuteni jokimaiseman lisäksi hämeenkyröläistä järvimaisemaa, joka näyttää olevan edelleen jäässä. Mutta kevät on kuitenkin täällä, kurki tervehtii läheisellä pellolla ja joella viheltävät telkät lähes vedenpinnan tasalla. 

Pieniä ongelmiakin on ollut mennä viikolla. Nimittäin puhelimeeni tuli joku vika tai olisiko peräti virus niin, että minun oli parasta sulkea se ja ottaa käyttöön varapuhelin eli vanha kunnon nokialainen, jossa ei ole nettiä, mutta pystyy soittamaan, vastaamaan ja lähettämään tekstaria. Eli jos joku yrittää tavoittaa minua esimerkiksi Whatsapilla, ilmoitan etten ole tavoitettavissa. Eikä aina tarvitsekaan olla tavoitettavissa. Varsinkaan pääsiäisenä. Mikä hiljaisuus, rauha ja levollisuus ja ympärillä heräävä luonto, muuttolinnut pesäpuuhissaan ja hiljalleen maasta nouseva uusi vihreys!

Jokainen varmaan joskus miettii sukujuuriaan ja perimää. Nimittäin Hesarissa on tänään mielenkiintoinen artikkeli nimenomaan suomalaisten juurista eli emme ainakaan kaikki ole peräisin Volgan mutkasta, jos on uskominen artikkelin kirjoittajaa Jani Kaaroa: "Voimme unohtaa esivanhemmat, jotka tulivat tänne yhtenä joukkona Volgan mutkasta. Muinas-dna.n mukaan perimämme on sekoitus etelää, länttä ja itää."

Minulla kuulemma on (dna-testin mukaan) perimässäni monia erilaisia genomeja itäisestä Aasiasta (inuiiteista) neandertalinihmiseen, kuten varmaan aika monilla suomalaisilla. Testin mukaan olen 82 % suomalainen (mitä se suomalaisuus tässä yhteydessä sitten tarkoittaakaan) ja erilaisia määriä aiemmin mainittujen lisäksi esimerkiksi baltialaista ja nykyisten saamelaisten kaltaista perimää. 

Niin, mitä väliä oikeastaan, mistä ihminen tulee ja millainen hänen geneettinen perimänsä on?  Yksi ihmisen elämä kun on maailmanhistorian mittakaavassa vain erittäin lyhyt aika, vain silmänräpäys, jos sitäkään. Jobin kirjassa tämä on kirjoitettu kaikista osuvammin ja teksti sopii hienosti juuri tähän levottomaan ja outoon aikaamme:

"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta. Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo." Kuitenkin - koska elämä on lyhyt - kannattaa elää aikamme kuten itse haluamme, luoda siitä omannäköinen ja sellainen, jossa itse viihtyy. Kukaan ei voi ohjailla toisen elämää mihinkään suuntaan, vaikka kuinka hyvää tarkoittaen niin yrittäisi.

Ja enkä oikeastaan tiedä, onko "käännyttäminen" aina hyvää tarkoittavaa tai täysin vilpitöntä? Ainakin minua on monasti yritetty kääntää suuntaan jos toiseenkin, mutta kukaan ei ole vielä onnistunut. Eikä tulekaan koskaan onnistumaan. Ja tarkoitan nyt niimenomaan poliittista käännytystyötä. Aion todellakin kulkea tämän polkuni loppuun saakka nykyisellä "järjelläni" ja ajatusmaailmaani en siinä suhteessa aio muuttaa, vaikka moni muu asia ympärillä saattaakin muuttua. Sanotaan, että pysyvää on vain muutos. Olen toki jossain suhteessa samaa mieltä, mutta omaa sisintään ei sentään kannata koskaan pistää elämän pelilaudalle. Riski on liian suuri.

  

Raija Westergård