2. touko, 2021

Uusia alkuja - mitä meillä oli ennen Floraa?

Tämän kirjoituksen otsikon voi ymmärtää monella tavalla ja niin on tarkoituskin. Näin keväällä elämme aina ikään kuin uutta alkua, ja kevään ihme on aina yhtä uusi. Myös koronanjälkeinen aikakausi on yksi uusi alku, koska monia toimintoja jouduimme (osittain pakon edessä) opettelemaan uudelleen tai ainakin tekemään asioita toisin. On sanottava samoin kuin se vanha mainos, että "mitä meillä oli ennen Floraa"?

Koska päiväkeskus Aurinkorinne, työpaikkani siis, on ollut suljettuna kohtalaisen pitkään, olen sen aikaa käynyt  4 päivänä viikossa hoivakoti Siljankodilla, joka on siis tarkoitettu muistisairaille asiakkaille. Ja todellakin, tämä aika on ollut antoisaa monella tavalla: olen saanut tutustua huipputyyppeihin (niin asiakkaat kuin henkilökuntakin) ja mikä parasta, olen saanut olla luomassa uusia alkuja! (kts. oheinen kuva)

Kyllä, aloitimme kutomaan 10x10 cm. lappuja ainaoikein-tekniikalla eri värisistä langoista ja lankakerien lopuista (saimme lahjoituksina pari ostoskassillista erilaisia lankoja) ja aika monet asiakkaat alkoivat kutoa - siis neuloa - puikoilla kuten ennenkin. Monet ovat muistaneet taas, miten neulepuikkoja käytetään, vaikka se aluksi tuottikin pieniä hankaluuksia. Ja käsityöpöydän ympärillä on rattoisaa, kun samalla jutellaan niitä näitä ja kuunnellaan musiikkia vanhoilta ajoilta.

Niin, että mitä noista neulelapuista sitten tehdään? No vaikka mitä: hartiahuiveja, torkkupeittoja, mitä vaan hyödyllistä tai hyödytöntä, vaikka taidetta seinälle, mitä vaan, joka tuottaa iloa sielulle ja silmille. Pääasia kuitenkin, että asiakkailla on käsityön iloa, joka on samalla väriterapiaa, koska monet (jotka eivät kudo) haluavat hypistellä lappuja, asetella niitä pöydällä tiettyyn järjestykseen - ja vain katselevat niitä. Minun tehtäväni tässä prosessissa on ollut lähinnä luoda uusia alkuja, eli lappusten alkuun kutominen. Kun alku on hyvässä vauhdissa, on siitä hyvä jatkaa eteenpäin.

Aurinkorinteestä sen verran, että se avautuu lähiaikoina. Mutta koska minä en ole enää vastuussa tiedottamisesta, ohjaan käymään kunnan kotisivulla www.hameenkyro.fi.  Siellä pitäisi olla kaikki ajantasainen tieto myöskin Aurinkorinteen osalta. Samoin kuin kuntosalinkin osalta. 

Vappu tuli ja meni eikä tänäkään vuonna sitä juhlittu mitenkään erikoisesti. Juuri tähän outoon kevääseen sopii hienosti minulle läheinen laulu 1970-luvun poliittisen laululiikkeen ajoilta eli Agit Prop- yhtyeen Natalia: "Maa vieras on ja kylmä kevät sen..."

Kuuntele vaikka täältä tämä hieno sävellys ja sanoitus: https://youtu.be/Rt5BQMxgZ8o

 

Raija Westergård