16. touko, 2021

Vanhan viehätys

Kyllä. Vanha voi olla viehättävä ja tyylikäs, ja todella myös muutenkin fiksu ja filmaattinen. Nyt tarkoitan samalla sekä ihmisiä että esimerkiksi huonekaluja sekä muuta sisustamista. Vaikuttaa siltä, että tämäkin trendi on taas noussut koronapandemian vanavedessä, koska monet ihmiset ovat palanneet juurilleen maaseudun rauhaan ja huomanneet, että esimerkiksi joku vanha kulunut laatikosto tai senkki onkin äkkiä ihanan rustiikkinen ja juuri sen vuoksi tavattoman ihana. (Kuva ohessa: kuvituskuva)

Minun lapsuudenkodissani (joka on nyt yksin minun omistuksessani) on säilytetty aivan kaikki viimeiset 200 vuotta, joten siinä mielessä perkaamista ja siivoamista kyllä riittää. Mutta en halua pitää siinä kiirettä, koska minulla ei ole mikään hoppu mihinkään. Minun ei tarvitse siivota ja järjestellä ketään varten, ei tarvitse saada mitään paikkaa tai huonetta  "esittelykuntoon" kuvattavaksi, vieraita varten tai mitään muutakaan varten. Kaikki siivous ja tuunaus on suunnattu vain itseäni ja lähipiiriä ajatellen, jotta voi viettää näitä  ohikiitäviä ihmisen hetkiä juuri siellä missä pitääkin eli oman suku- ja kulttuurihistorian äärellä kaikessa rauhassa ilman hälinää ja hössötystä. 

Niin, kun ihminen ikääntyy jotenkin turha kiire jää pois kuin itsestään. Ja jää pois paljon muutakin "kuormaa" sielun syövereistä, jota painoa on tiedostamattaan kantanut mukanaan kenties kaikki elämänsä vuodet. En osaa eritellä nyt, mitä se kaikki on, mutta äkkiä vaan huomaa muutoksen ja jotain hävinneen. Useimmiten tuo kadonnut tai kadotettu on ollut jotain  aivan turhaa ja turhuutta, jonka on kai nuorempana kokenut jotenkin "tarpeelliseksi", jota ilman ei ole muka voinut elää tms. 

Olen huomannut, että samaa hävikkiä tapahtuu myös ihmissuhteissa, vaikka karsintaa ei tekisi mitenkään tietoisesti ja tarkoituksella. Toki ihminen muuttuu eikä todellakaan muutos tapahdu vain itsessä vaan myös ystävä- ja tuttavapiirissä. Muutos on aina hyväksi, vaikka joitakin tapahtumia ei heti ymmärrä ainakaan itselle hyväksi. Kuitenkin hetken kuluttua ymmärtää, että juuri näin pitikin tapahtua, että tämä tai tuo suunta oli selvästikin tähtiin kirjoitettu viitta, jota tietä en välttämättä olisi itse valinnut.

Niin. Ihmisen tulisi osata lukea merkkejä, joista kai koko elämä muodostuu. Mutta monet meistä länsimaisen sivistyksen ihmisistä kulkee elämäänsä kuin laput silmillä, näkemättä, kuulematta, tuntematta, vaikka monet vastaukset ns. suuriin kysymyksiimme on suoraan edessä. Jääkäämme pohtimaan näitä ja nautitaan samalla suvisesta sunnuntaista.

"Ei mikään virta ole niin nopea kuin elämä. On ilta kun ehtii joen ylitse" (Sallinen: Ratsumies)

 

Raija Westergård