30. touko, 2021

Toisesta elämästä

Olen kirjoittanut monesti ennenkin satunnaisista kohtaamisista, jotka voivat parhaimmillaan seisauttaa ajan, pysäyttää kellon viisarit ja ajattomuus on äkkiä totta - eikä siinä hetkessä ole läsnä mitään muuta. Juuri näinä päivinä olin jälleen yhden tällaisen kohtaamisen äärellä: juttelimme niitä näitä, vanhoja muistoja sekä myös elämän kipukohtia, siis mitä kaikkea voi ihmisen elämään mahtua parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mutta samaan aikaan tuon jutustelun  takana muistin (ja näin kuin sieluni silmin) kuvia nuoruudesta, joka nyt tuntuu kuin se olisi ollutkin jonkun toisen elämää, ei minun, ei meidän aikaa eikä yhteisiä muistojamme.

Muistan tuon 1970-luvun alun onnettomuuden kuin eilisen päivän. Moottoripyöränsä vauhti saattoi olla liian kova  kaarteeseen, jonka takana oli paljon teräviä kivenlohkareita. Viikkojen tajuttomuuden jälkeen hän palasi kuin ihmeen kautta takaisin elämään, hymyili kuten ennenkin aina kun tavattiin, mutta pyörällä hän ei enää koskaan ajanut. Kuvan pyörä ei liity tarinaan.

Tapasimme siis äskettäin. En kertonut hänelle - enkä kaiketi ole kertonut koskaan - että olen kirjoittanut vuosia sitten hänestä novellin Poika ja pyörä, joka on julkaistu novellikokoelmassani Jälkeen kahdeksantoista (Kustannus HD, 2005). Siis novelli perustuu todellisuuteen vain väljästi, mutta pohjatarina on juurikin tuo nuoruudenaikainen onnettomuus. Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Alli Kantola on kirjoittanut ko. teoksestani arvostelun/kritiikin, joka ei kaikilta osin ole kovin mairitteleva, mutta ilmeisesti hän jotenkin pitää kirjoitustyylistäni:

"Novellikooste Jälkeen kahdeksantoista osoittaa, että aiheiden ja ilmaisun skaalaa riittää. Kerronta on yhtä sävykästä ja uskottavaa oli kertoja sitten sotaa käyvä mies tai itkumuurilla aikamatkoja tekevä nainen --- novelli ”Tehdas” kuvaa isäntien ja kanttorin viinahöyryisen metsästysretken. Korven keskellä alkutilaan meneminen antaa krapulaisen kanttorin vielä urkujensa ääressäkin viipyä juhlallisesti ”suurten metsien hiljaisuudessa, kuunnella erämaan ikivanhoja tarinoita, sanoja ja kuiskauksia toisesta maailmasta, toisesta elämästä, toisesta ajasta”.

Hienointa työtä on novelli ”Mies muurilla”, jossa täyteläisen aistielämänsä hyväksymä kertoja seisoo Jerusalemin Itkumuurilla ja juutalaismiehen katseen siivittämänä irtoaa aikamatkalle ikiaikaisiin Pyhän maan tapahtumiin. Novelli ”Ostoksilla” kuvaa yllättävällä tavalla seksin läpäisevää aikaamme, mutta ”Yö Marin kanssa” onkin jo kauhukertomus. Novellissa ”Poika ja Pyörä” aikatajunta liikkuu edestakaisin ennen kohtalon hetkeä. Eri aikatodellisuuksien yhtaikaiselle läsnäololle rakentuu myös hieno viimeinen novelli ”Metsästäjät”. (Alli Kantola 2006)

Jos joku haluaa lukea ko. kirjaa, sen varmasti löytää kirjastoista. Minulla itselläni on jäljellä  kaksi kappaletta, yksi Alli Kantolan arvioima kappale täynnä lyijykynämerkintöjä ja toinen täynnä hampaan jälkiä. Ei, ei minun, vaan silloisen koiramme, joka tykkäsi pureskella vähän yhtä jos toistakin. Onneksi ei sentään ihmisiä.

 

Raija Westergård