5. marras, 2021

Tuhannen kilometrin matkalla

Marraskuun aamu valkenee hitaasti ja jälleen on tullut vuodesta se aika, jolloin muistelemme edesmenneitä läheisiämme,  kadonneita sukupolvia, viemme haudoille kynttilöitä ja katsomme itseämme kuin sisäänpäin. Myös luonto tekee niin tähän aikaan vuodesta. Niin sen pitääkin tehdä ja ihmisen samoin, jos on aikaa pysähtyä itsensä kanssa hetkeksi elämän pikaradoilla.

Minäkin katselen tällä hetkellä taakseni, sillä olen koonnut näistä blogipäivityksistäni kirjaa. Kuuden viimeisen vuoden ajalta tekstiä on syntynyt lähes 400 sivua ja painatan kirjaa ainoastaan 10 kappaletta (kirjapainon vähimmäismäärä) perheelle ja lähipiirille sekä annan lahjaksi ystävilleni, jotka eivät pääse blogiani lukemaan netistä. Siis en "julkaise" tekstejäni tavallaan toiseen kertaan, en myy enkä markkinoi, haluan ainoastaan painattaa tekstini kirjaksi nyky- ja jälkipolville luettavaksi.

Tekstin kirjaksi työstäminen on työlästä, vaikka teksti onkin suunnilleen valmista eli olen jo kirjoitusvaiheessa yrittänyt karsia pahimmat painovirheet ja lievästä dysleksiastani (lukihäiriö) johtuvat virheet. Enää en siis koskenut itse tekstiin muuten, kuin poistamalla kuvat, osan nettiviittauksista ja kursiiveista. Tekstiä on todellakin kertynyt kuudessa vuodessa paljon, koska kirjoitin (ja kirjoitan edelleen) noin kerran viikossa suunnilleen pari sivua, joskus enemmän, joskus vähemmän.

Ja edelleen kirjoittaminen on minulle tärkeää, tavallaan ajattelen maailmaa juuri  kirjoittamalla. Kirjoitan sekä hyvinä että huonoina päivinä, ja toisinaan kirjoitan itseäni ulos jostain näkymättömästä toiseudesta, jota en osaa sanoittaa muuten kuin kirjoittamalla. Kirjoittaja tarvitsee tottakai lukijansa ja onneksi teitä on ollut ja paljon, koska ihan lähipäivinä rikkoutuu blogini 100 000 kävijän raja! Kiitos kaikille lukijoilleni tähän asti! Ja matka jatkuu, kuinkas muuten.

Tänään tähän loppuun haluan kirjoittaa mestari Lao Tzulta 5 sitaattia: 

1. Luonto ei kiirehdi, silti kaikki tulee nähdyksi. 2. Päästäessäni irti siitä mitä olen, minusta tulee se, mikä saatan olla. 3. Se, että sinua rakastetaan syvästi, antaa sinulle  voimaa. Se, että rakastat syvästi, antaa sinulle rohkeutta. 4. Kun olet tyytyväinen ollessasi yksinkertaisesti oma itsesi etkä vertaile tai kilpaile, kaikki arvostavat sinua. 5. Tee vaikeat asiat niiden ollessa vielä helppoja ja tee suuret asiat niiden ollessa vielä pieniä. Tuhannen kilometrin matka on alkava yhdestä askeleesta. 

 

Raija Westergård