4. joulu, 2021

Lumikorpien yö

Yritin etsiä sinivalkoista hautakynttilää. Uskokaa tai älkää, mutta sellaista en löytänyt edes googlettamalla saati lähikaupoista. Muuten kyllä itsenäisyyspäivän aiheeseen sopivia kynttilöitä löysin, mutta että juuri hautausmaan tuuleen ja tuiskuun sopivaa en sitten millään. Ainakin Kiikoisten hautausmaalla käy viima eli "pohjoinen puhuu" todella reippaasti ainakin siihen kohtaan, jossa on vanhempieni ja isovanhempieni hauta.

Mutta etsivä löytää. Ja jos ei aivan sitä jota sillä hetkellä tarvitsee, niin jotain kuitenkin. Eli oheisen kuvan kaltaisia kynttilöitä löytyy ja ihastuinkin heti näihin ja talvimetsään. Itselle tuli mieleen (kun itsenäisyyspäivä lähestyy ja sotia muistellaan) isäni sotamuistot pohjoisesta  talvella 1939-1940. Hän tosin ei paljonkaan sota-asioita puhunut, mutta sen tiedän, että mm. Suomussalmen ja Sallan suunnalla hän taisteli muiden satakuntalaisten "poikien" kanssa ja jossa - kuten tiedämme - oli ajoittain kuumat paikat yli 40 asteen pakkasesta huolimatta.

Tuskin isäni kuitenkaan sinä talvisotatalvena edes huomasi oheisen kuvan kaltaisia maisemia, koska seudulla oli kaamosaika, ja maisemien katsomisen sijaan oli kiire puolustaa isänmaata. Me kaikki tiedämme sodan lopputuloksen ja Raatteentien sotakuvat ovat syöpyneet muistilokeroihin pysyvästi, ainakin minulla. Tästä aiheesta olen kirjoittanut jo aiemminkin (blogissa ja muuallakin), joten en palaa tässä kohtaa siihen. Mutta muistelen ja sytytän kynttilän, myös Karhumäessä 1944 kaatuneen enolleni muistolle.

Tuosta oheisesta kuvasta tulee myös mieleen vanha kansakoulukoulu Lumikorpien yö, jonka kuulin muuten radiostakin joku päivä  Lilli Paasikiven ja Kalevi Kiviniemen esittäminä. On sanottava etten ole tuota laulua kuullut vuosikymmeniin ja jotenkin se oli juuri sillä hetkellä pysäyttävä ja sykähdyttävä. En tiedä miksi, mutta koska kaikella on aikansa, ehkäpä sen aika oli nyt. Lumikorpien yön on säveltänyt Otto Kotilainen (1868 - 1936) ja sanoittanut Vilppu Kaukonen. Valitettavasti en löytänyt sävellysvuotta, mutta pitkästi yli 100 vuotta tällä laululla lienee ikää. 

Onneksi nyt on lunta vaikkei metsät ainakaan vielä muistuta kuvan ja mainitun laulun lumikorpia. Pysähdytään kuitenkin tänä viikonloppuna lumikorpien tunnelmassa muistelemaan sotiemme sukupolvia ja sytytetään kynttilä, tuo hauraan sielumme viimeinen virvatuli, joka ei välttämättä tarvitse palaa hautausmaalla. Jokainen sytyttäköön kynttilän missä ja miten tahtoo. Tai olla sytyttämättä. Elämä on valintoja.

 

Raija Westergård