17. joulu, 2021

"Minä vaan halusin kotiin"

Tässä kohtaa elämänpolkuani en enää ihmettele, miksi monet ja varsinkin hoivakodeissa asuvat vanhukset usein puhuvat koti-ikävästä ja mahdollisesta paluustaan takaisin kotiin. Ja he tarkoittavat nimenomaan lapsuudenkotia, ei puolison kanssa rakentamaa kotipesää, jossa ovat eläneet ns. ruuhkavuosia lasten, työn ja sosiaalisen elämän ristiaallokossa. Ei, nämä ihmiset tarkoittavat ehdottomasti juuri synnyinkotia ja -seutua, jossa ovat viettäneet lapsuuden huolettomia päiviä, jossa aina paistoi aurinko eikä koskaan satanut ja jossa usein oli läsnä suuri hälisevä sukuyhteisö ja tuo pitkä sukupolvien ketju jo geeniperimään kaiverrettuna tietoisuutena.

Koti-ikävä ei tietenkään ole iästä kiinni: minä vaan halusin kotiin - sanoo  39-vuotias Suvi West paluustaan heinäkuussa Utsjoelle vietettyään monia vuosia Helsingissä. ”Kun asun esiäitieni ja sukuni vanhoilla mailla, koen, että minulla on lupa olla täällä. Voin ajatella, että tänne kuulun osana sukupolvien jatkumoa --- Koen olevani saamelainen, en suomalainen. Jos joku suomalainen loukkaantuu siitä, se on mielestäni erikoista. En ajattele, että saamelaisuus olisi parempi tai huonompi kuin suomalaisuus. Saamelaisuus ei ole valinta, se on identiteettini. Olen kasvanut saamelaisessa perheessä ja yhteisössä. Suomessa ei ymmärretä, että saamelaiset ovat oma kansansa, ei heimo kuten hämäläiset tai savolaiset.”

Puhuttaessa saamelaisista, ei todellakaan pidä puhua vain pelkästä saamelaiskulttuurista, vaan on muistettava, että saamelaiset ovat saaneet ainoana kansanryhmänä koko EU.n alueella  alkuperäiskansan statuksen. Suville saamelaisuus tulee verenperintönä, kulttuurina, kaikissa arjen teoissa. Se on puettu Suvin ylle Utsjoen alueen gáktina eli saamelaispukuna. Se on kasvanut saamenkielisinä satuina Staalosta, joka saattoi pelotella lapsia. Saamelaisuutta on opettanut koko suku. Nyt kun Suvi on palannut asumaan Utsjoelle, hän palasi samalla Saamenmaalle. Se yltää yli valtiorajojen Suomesta Ruotsiin, Norjaan, vähän Venäjällekin.

Itse kiinnostuin saamelaisuudesta vuosia sitten, kun teetin geenitestin omasta perimästäni. Tottakai kuvittelin, että olen täysiverinen suomalainen, mutta geenitutkimus osoittikin muuta: olen nimittäin "vain" 82% suomalainen. Meissä kaikissa suomalaisissa on todennäköisesti muutama prosentti esimerkiksi Neanderthalin ihmisen ja balttilaisen nuorakeraamisen kulttuurin perimää, joka ei ollut minulle yllättävä tieto, mutta sen sijaan inuiitti- ja saamelaisperimä oli yllättävää. No, tuhansien vuosien aikana jälkeen viimeisimmän jääkauden kansat ovat vaeltaneet etelästä pohjoiseen ja lännestä itään, joten "sekoittumista" on tapahtunut monella tasolla. Tässä mielessä mikään perimässä ei pitäisi olla yllättävää, mutta toisaalta yllättävää onkin kaikki.

Näistä nykypäivän geenitutkimuksista ollaan kyllä montaa mieltä. Toisten mielesta ovat pelkkää huuhaata ja rahastusta, mutta mene tiedä, oma menneisyys on kuitenkin aina jotenkin kiinnostavaa ja moni haluaa tietää mistä oikeastaan on tullut.  Ja kun tietää jollain tavalla menneisyyden pitkän jatkumon vuosituhansien saatossa, jossain määrin ymmärtää eri asioiden merkityssuhteen ja sen, kun palaset loksahtavat paikoilleen.

Ja ymmärtää myös sen, miksi joku jossain haluaa vain palata kotiin - ja siinä on äkkiä kaikki. Ihan kaikki. 

 

Raija Westergård