30. joulu, 2021

Minä suojelen sinua kaikelta...

Oheinen kuva on kuvakaappaus jostain netin syövereistä ja juutuin katsomaan kuvaa pitkiksi ajoiksi. En tiedä kuka kuvassa on ja milloin ja missä kuva on otettu, mutta aika näyttää seisahtaneen hetkeen ja tunnelmaan. Kuvasta välittyy aikamme armottomuus, mutta samalla syvä välittäminen ja lämpö. Todennäköisesti asunnoton mies viettää öitään ulkona, on kylmissään ja ehkä myös nälissään, mutta siitä huolimatta pitää koirat lämpimässä ja turvassa: Olen eksynyt Latviassa, kävellyt kaupungin reunan yli. Luulin katoavani, mutta pääsin kuitenkin takaisin --- minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä, ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi...

Vaiherikas vuosi on kääntymässä loppusuoralle. En oikeastaan tiedä mitä uutta tästä vuodesta kirjoittaisin, koronapandemia on ainakin hallinnut uutisia koko tämänkin vuoden ja tällä hetkellä tartuntoja on Pirkanmaalla todettu noin 600 päivässä. Tuo on jo todella korkea luku ja monia tuttaviani on saanut tartunnan ihan näinä päivinä. Itse olen ainakin vielä säästynyt taudilta, mutta mikään ei ole taattua, vaikka olenkin ottanut kolme rokotusta.

Tuttavapiirissäni on myös heitä, jotka eivät halua ottaa ensimmäistäkään rokotetta ja silti liikkuvat ja osallistuvat (ainakin vielä joulun tienoilla) vaikka mihin konsertteihin ja muihin yleisötapahtumiin. Ai että mistäkö tiedän? No, kaikki nykyään laitetaan Facebookiin, kaikesta halutaan tehdä julkista enkä aina oikein ymmärrä, että minkä ihmeen vuoksi? Ketä kiinnostaa? Ainakaan minun osallistumiseni tänne tai tuonne tuskin kiinnostaa ketään ja siksi vähän sellaisista edes kirjoitan saati laitan Facebookiin. No, minä en tietenkään ole ketään tuomitsemaan menemisistä tai tulemisista, mutta jos itse olisin rokottamaton, en liikkuisi kodin ulkopuolella kuin välttämättömästä pakosta: Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen. Olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna. Olen seissyt laiturilla kolme, ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon --- minä suojelen sinua kaikelta...

Olen näinä joulunpyhinä lukenut Richard Stengelin kirjoittamaa teosta Mandelan tie. 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta (2010). Ei, en varmastikaan ole oppinut juuri mitään, mutta kiinnostava tämä kirja on. Esimerkiksi kohta 15 Löydä oma puutarhasi puhuttelee vahvasti sieluni syviä kerroksia. Kuten tiedämme, vapaustaistelija, myöhemmin presidentti ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja Nelson Mandela (1918 -2013) virui 27 vuotta vankilassa ja siitä suurimman ajan eli 18 vuotta Robben Islandilla, joka on vankilasaari Kapkaupungin edustalla Etelä-Afrikassa. Vankeusaikanaan saarella aikakautensa tunnetuin poliittinen vanki Mandela halusi perustaa puutarhan, johon saikin viimein luvan viranomaisilta: "Maailmassa, jota ei voinut hallita, joka vastusti ja rankaisi häntä, joka vaikutti vihamieliseltä hänen arvoilleen ja unelmilleen, puutarha oli kauneuden, säännönmukaisuuden ja uudistumisen paikka. Ponnistelu palkittiin. Vuodenajat vaihtuivat säännöllisessä järjestyksessä. Siemenistä kasvoi kasveja. Varret nousivat maasta. Lehdet versoivat --- sinun täytyy löytää oma puutarhasi."

Olen toki samaa mieltä. Kaikilla meillä tulisi olla oma puutarha samoin kuin oma kirkko. Eikä niiden tarvitse olla suuria, kauniita, hyvinhoidettuja  ja loisteliaita alueita ja pytingejä, kunhan itse viihtyy ja löytää niissä rauhan ja levollisuuden sekä keskusteluyhteyden oman itsensä kanssa: Olen kahlannut rantaveteen. Soutanut soutuveneellä sumuisena aamuna. Olen seissyt laiturilla hiljaa. Ja kuullut äänet kaukaisten laivojen --- minä suojelen sinua kaikelta...

Tekstin kursivoidut kohdat Kerkko Koskinen, Anni Sinnemäki /Ultra Bra 1997: Minä suojelen sinua kaikelta.

 

Kiitän kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta ja toivotan edelleen tervetulleeksi tekstini äärelle myös tulevana vuotena 2022! Hyvää uuden vuoden alkua teille jokaiselle!

 

Raija Westergård