15. tammi, 2022

Ikuiseen rauhaan

Tällä viikolla satuin olemaan telkkarin äärellä oikeaan aikaan.  En koskaan seuraa etukäteen  ohjelmatarjontaa vaan käsityön ohella katson ja kuuntelen mitä milloinkin sattuu tulemaan. Siis tarkoitan dokumenttielokuvaa Ikuiseen rauhaan, joka kertoo pasifisti ja toisinajattelija Arndt Pekurisen (1905 - 1941) erityislaatuisen elämäntarinan. Pekurinen oli aikanaan varsin tunnettu aseistakieltäytyjä ja saamansa julkisuus vaikutti ratkaisevasti vuonna 1931 siviilipalveluksen mahdollistavan lain syntyyn eli ns. Lex Pekurisen säätämiseen. Ironista on ettei laki lopulta koskenut ja pelastanut häntä itseään. Elokuva katsottavissa Areenasta täältä: https://areena.yle.fi/1-50702028 

Muistan isäni (1912 - 1991) jo aikoinaan kertovan jotain tästä Pekurisesta. Ei, ei minun kanssani keskustellut vaan sotakaveriensa kanssa, jotka poikkesivat silloin tällöin juttelemaan ja usein nuo jutut liittyivät sotaan varsinkin, jos jollakulla sattui olemaan pullo kirkasta mukana. Usein oli. Ja isällänikin oli, sillä hän kävi pitkäripaisessa (Alko) varsin usein hakemassa lääkettä sotatraumaansa. On sanottava, että hän olisi tarvinnut oikeaa traumaterapiaa, mutta sellaisesta ei koskaan edes puhuttu tuohon aikaan.

En tiedä, liittyikö isäni kiinnostus Pekurisen kohtaloon syystä, että hän (isäni) oli tavallaan pasifisti itsekin, mutta lähti kuitenkin sotaan kun käsky kävi. Hän halusi puolustaa maata, mutta ei hyökätä ja Tarton rauhan (v. 1920) rajalinjalle hän pysähtyikin toisten samanmielisten kanssa. Mutta pysähtyi vain hetkeksi, koska muistan elävästi hänen kertomanaan sanat "ne alkoivat ampumaan omia". Isäni ei halunnut tulla ammutuksi omien toimesta ja onneksi ei sittemmin myöskään vihollisen toimesta, mutta - kuten aiemmin kerroin - sodan arvet eivät umpeutuneet koskaan.

Mutta vielä Pekurisen kohtaloon palatakseni, hän oli siis viimeiseen asti rauhan mies, ei suostunut minkäänlaiseen väkivaltaan saati sotaan. Pekurinen olisi ollut valmis menemään siviilipalvelukseen, mutta se ei ollut mahdollista, koska hänen kieltäytymissyynsä olivat eettisiä ja yhteiskunnallisia. Lex Pekurisen mukaan siviilipalvelus sallittiin vain uskonnollisiin syihin vetoaville ja niihin Pekurinen ei vedonnut vaan järkähtämättömään  rauhanaatteeseen, antimilitarismiin ja hän oli valmis suuriinkin henkilökohtaisiin uhrauksiin maailmanrauhan puolesta.

Ja niin lopulta sitten kävikin eli kohtalon hetki Pekurisella oli edessään Suomussalmella marraskuussa v. 1941, kun hän kieltäytyi pukeutumasta lumipukuun ja ottamasta leipälaukkua. Hän ilmoittaa ettei lähde rintamalle kuin kantamalla. Kun tämä viimeinen keskustelu oli käyty, Pekurinen teloitettiin ampumalla eikä komppanian päiväkirjaan kirjattu tapahtuneesta riviäkään. 

Tässä kohtaa talvista aamua minulla ei  ole tähän enää mitään lisättävää eikä poisotettavaa, mutta kannattaa katsoa Ikuiseen rauhaan - elokuva, joka antaa todella paljon ajattelemisen aihetta ja näkökulmaa näinä outoina aikoina, kun maailmanrauhaa horjuttaa pandemian lisäksi sotavalmistelut aivan lähialueillamme.   

Arndt Pekurisen kohtalosta on julkaistu myös monia teoksia ja artikkeleita. Tässä muutamia: 

Paasilinna, Erno: Rohkeus. Ardnt Pekurisen elämä ja teloitus. Otava 1998.

Lindstedt, Jukka: Valtio näyttää voimansa - Ardnt Pekurisen viimeiset päivät syksyllä 1941, Lakimies 6/1995.

Kivimäki, Ville: Mies, armeija ja vastarinta. Ardnt Pekurisen kohtalo kriittisen mieshistorian valossa, Historiallinen Aikakauskirja 3/2004.

-Kalemaa, Kalevi: Sankareita vai pelkureita. Suomalaisen aseistakieltäytymisen historia. Tammi 2014.

 

Raija Westergård