4. helmi, 2022

Ihminen tarvitsee elämäntarinan

Hyvä lukijani, oletko oikeasti pohtinut oman elämäntarinasi kirjoittamista? Tai eihän sen tarvitse olla nimenomaisesti kirjoitettu, yhtä hyvin voit maalata, ommella, neuloa, kutoa, virkata, leipoa tai mikä nyt suinkin sinulle parhaiten sopii.
 
Tämä tuli mieleen nyt, kun luin Kirkko ja kaupunki-lehdestä haastattelun piispa Mari Leppäsestä, joka sanoo haastattelussaan muunmuassa näin: "Ihminen tarvitsee elämäntarinan, jonka kestää. Mikään muu ei inspiroi minua enempää kuin se, että joku alkaa kertoa omasta elämästään. Kenen tahansa elämästä paljastuu mielenkiintoisia vaiheita ja kohtaloita".
 
Elämäntarinat opettivat Leppäselle sen, että ihminen jäsentää omaa minuuttaan koko elämänsä ajan joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Yritämme rakentaa elämästä sellaisen kertomuksen, jonka kestämme ja jonka kanssa jaksamme elää. Itsestä puhuminen ei ole Mari Leppäselle luontaista. Folkloristiikan yliopisto-opintojen jälkeen hän aloitti työuransa elämäkertatutkijana, joka kuunteli toisten elämäntarinoita, toimitti niitä kirjoiksi ja ohjasi elämäkertakirjoittamisen kursseja.
 
Vaikka elämäntarinansa voisikin työstää monella tavalla, itse teen sen kirjoittamalla ja juuri nyt eli nämä blogipäivitykseni ovat samalla elämäntarinani. Aivan, tässä ei ole alkua, keskikohtaa eikä loppua, kuten kirjoittajia yleensä on opetettu. Miksi pitäisi jäsennellä työ sillä tavalla? Eihän elämä itsekään mene niin. Ainakaan minä en osaa kirjoittaa alusta enkä tiedä minä päivänä pitää kirjoittaa viimeinen rivi. Ehkä se on tänään, ensi vuonna tai vuosien päässä, mutta en  ajattele sitä nyt. Kirjoitan aina tänään.
 
Elämäntarinaa työstäessään pitää olla hiljaista. Myös Mari Leppänen puhuu hiljaisuudesta voimavarana, jota se ehdottomasti onkin. Leppänen nautti papin työstä, mutta ­koki menettäneensä lapsuutensa ja nuoruutensa (vanhoillislestadiolainen koti) hengellisen kielen. Enää ei ollut mahdollista tukeutua siihen, miten ennen sanottiin. Sisäinen kodittomuus oli mielessä aamulla herätessä ja seurasi mukana pitkille kävelylenkeille.
Leppäsen mukaan samankaltainen tyhjentymisen ja hiljenemisen vaihe toistuu monissa hengellisissä matkakertomuksissa. Hiljaisuus ei ole oman itsen ympärillä pyörimistä vaan radikaali muutosvoima, joka muuttaa sekä omaa sisintä että maailmaa. Hiljaisuudesta syntyy rohkeus puhua ja toimia, ­Leppänen ­sanoo.
 
Niin, elämäntarina - jos niin haluaa - voi olla samalla myös hengellinen matkakertomus, kuten Leppänen edellä mainitsee. Jokainen tehköön sen omalla tavallaan, omassa uskossaan tai uskomattomuudessaan: "On hyvä olla olemassa määränpää, jota kohti kuljemme, mutta loppujen lopuksi vain matkalla on merkitystä." -Ursula K. Le Guin -
 
Tähän ei ole mitään lisättävää.
 
 
Raija Westergård