25. helmi, 2022

Nuoruuteni Ukraina

Eilisestä alkaen ajatukset ovat olleet Ukrainassa. Kukaan Euroopassa ei voi olla tietämätön, mitä siellä juuri nyt tapahtuu ja varmasti monien ajatuksissa myös, että mihin kaikkeen sota ja sen vaikutukset lopulta johtaa. Ukrainassa asuu tällä hetkellä noin 44 miljoonaa ihmistä, joka suhteutettuna Suomen väkilukuun on suuri määrä. Ja ketkä sodissa kärsivät eniten? No tietenkin ihmiset, siviilit: naiset, äidit, lapset ja vanhukset, joiden kodit joutuvat usein tulilinjalle.

Olen käynyt lomareissussa Ukrainassa, siis Krimin niemimaalla sijaitsevalla kylpyläkaupunki Jaltalla, joka oli silloin (1980-luvun alussa) osa Neuvostoliittoa. Lomaan sisältyi myöskin patikkaretki läheiseen vuoristoon (kuva ohessa), jota paikalliset kutsuvat Jailaksi eli Taurian vuoristoksi ja jonka korkein huippu on noin 1500 metriä meren pinnasta. Ei, huipulla en todellakaan käynyt, mutta kaunista siellä oli patikkapolun varrella: tammi-, pyökki-, lehmus-, saarni- ja pähkinäpuiden katveessa oli mukava kävellä. Kaikkialla tuoksui akaasiapuut ja muistan myös, miten joimme "elämän vettä" jostain pyhästä lähteestä, johon oli kuulemma kätkettynä pitkän iän salaisuus. Mene tiedä.

Matkatulijaisina toin tietenkin teetä, jota oli kerätty Jailan rinteiltä ja joka maistuikin erittäin hyvältä. Muistan, miten vein yhden peltirasiallisen tätä teetä myös äidilleni, jonka saman rasian sitten löysin viime vuonna (avaamattomana), kun siivosin jäämistöään ns. vanhassa päärakennuksessa. Äitini ei arvottanut teetä kovin korkealle, se taisi olla hänestä vain "köyhien juomaa", olkoon tee  peräisin sitten mistä tahansa maailmaa. 

Krimiltä muistan myös linja-automatkan mennen tullen yli vuoriston, koska lentokenttä oli Simrefopolissa, muutaman kymmenen kilometrin etäisyydellä Jaltasta. Simferopolista en muista kuin sen lentokentän ja suuriääniset koneet, Aeroflotit, jotka eivät olleet mitenkään mukavuuksilla "pilatut" ainakaan siihen aikaan. Välilasku oli silloisessa Leningradissa ja muistaakseni koneesta ei saanut poistua tunnin aikana, kunnes sama kone sitten lensi Helsinkiin.

Muitakin matkoja itänaapuriin olen tehnyt mm. junalla Moskovaan ja takaisin ja myöhemmin muuallekin Venäjälle, mutta niistä voin kirjoittaa toiste. Tässä kohtaa elämänpolkua voin vain olla noista nuoruuteni matkoista kiitollinen, koska nyt aika on toinen. Itsekin olen eri ihminen kuin vuosikymmeniä sitten. Mutta joskus edelleen haaveilen esimerkiksi junamatkasta Trans-Siperian radalla tai laivaristeilystä jossain Kiinan ja Japanin merellä. Todennäköisesti jäävät vain haaveeksi, mutta jääköön sitten. 

Elvi Sinervo kirjoitti 1930-luvulla ollessaan poliittisena vankina runon sellitoveristaan, ukrainalaisesta Nataliasta, jonka sanat sopivat myös tähän päivään. Kuuntele Agit Propin laulamana Natalia täältä: https://youtu.be/Rt5BQMxgZ8o 

 Raija Westergård