21. maalis, 2022

Menneisyyden jäljillä

Tänä aamuna heräsin suden ulvontaan. Tai niin ainakin luulin hetkessä, jolloin ihminen on unen ja valveen utuisessa rajamaastossa, jossa äkkiä kaikki saattaa olla mahdollista tai mahdotonta. Siis todellako susi ulvoo? Ja ääni kuuluu läheltä? Kuuntelin jännittyneenä hetken, kunnes tajusin äänen tulevan olohuoneesta, jossa Tito-koira katsoo ikkunasta ulos ja ulvoo aivan kuin voisin kuvitella suden ulvovan täysikuuta jossain erämaiden kätköissä. 

Tiedämme, että koira on kesytetty aikanaan sudesta, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että geenimuistin jäljet saattavat olla nykykoirilla aika vähäiset liittyen suden villiin olemukseen, vaikka sukua ovatkin edelleen. Mutta silti, miksi koira sitten ulvoo edelleen suden tavoin? Oli pakko googlettaa ja sain vastaukseksi eri sivustoilta, että suden ulvonta on kutsuhuuto lajitovereille. Mutta miksi koira sitten ulvoo? Kutsuuko sekin jotain? Laumaansa, lajitovereitaan, mitä?

Tuli mieleen nyt, miten meillä ihmislajilla on jäänteitä perimässämme esimerkiksi varhaiselta liskokaudelta. Joku voi nyt väittää ettemme ole koskaan olleet liskoja, mutta jos tiedemiehiin ja -naisiin on uskomista, niin todellakin olemme historiamme jossain vaiheessa nousseet vedestä kuivalle maalle ja joillakin meistä on jotain jäljellä tuosta kaudesta. Ai että mitä jälkiä?

Kuinka moni meistä joskus hikkailee eli nikottelee? Itsellä joskus hikka jää päälle aika pitkäksi aikaa eikä auta vaikka joisi kuinka paljon vettä ilman hengittämättä. Kyllä, juuri hikka on peräisin jostain liskokautemme aamuhämäristä ja Wikipedia sanoo sen näin: "Hikka eli nikotus on tahdosta riippumaton, äkillinen ja nopea pallean supistuminen. Hikalle tyypillisen äänen aiheuttaa äänihuulten sulkeutuminen kurkunpäässä. Nikottelun perimmäistä syytä ei tiedetä, mutta sen epäillään olevan jäänne jostain evoluution aikana ylimääräiseksi jääneestä elintoiminnosta."

Elimistössämme on hikan ohella muitakin jäänteitä esihistoriasta kuten esimerkiksi joillakin on ylimääräisiä selkänikamia ja häntäluu, siis surkastuma, jota jo Charles Darwin (1809-1882) piti todisteena siitä, että ihminen on kehittynyt hännällisistä eläimistä. Voimme vain kuvitella, miten "hulluna" Darwinia pidettiin elinaikanaan ja vielä sen jälkeenkin, mutta tänään tiedämme hänen ansionsa aivan toisella tasolla. 

Mikä siinä onkin, että erilaiselle ihmiselle ja toisinajattelijalle kirjoitetaan helposti "hullunpaperit" edelleen huolimatta siitä, että hän pystyy todistamaan väitteensä todeksi? Miksi meidän pitää ihan väkisin lokeroida ihminen, kun "siinä on tämä puoli tai se on tätä mieltä tuosta asiasta"? Miksi kokonaisuus ei ole riittävä? 

Raija Westergård