1. huhti, 2022

Lomonosovin kupit

Jatkan vielä tänään edellisen päivitykseni tunnelmissa eli viikko sitten kirjoitin junamatkoistani entisessä Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Tänään kirjoitan lisää aiheesta ja muistelen esimerkiksi erilaisia ostoksia eri kohteissa ja kaupoissa.

Ostoksia tehtiin tuolloin mm. Berjozka-myymälästä tai paikallisista tavarataloista. Berjozka oli valuuttakauppa eli suunnattu kaiketi pääasiassa turisteille. En muista ostaneeni sieltä juuri muuta kuin ehkä niitä Maatuska-nukkeja ja teetä. Jostain Leningradin musiikkikaupasta ostin kerran kitaran, jota en koskaan oppinut soittamaan. Kyllä, minulla on myös balalaikka, mutta sen sain lahjaksi ja joka on minulla edelleen - enkä osaa soittaa.

 Ei, en koskaan myynyt matkoillani mitään ns. länsimaisia tuotteita kuten esimerkiksi farkkuja, purkkaa tai sukkahousuja, kuten joillakin suomalaisilla turisteilla oli tapana Neuvostoliiton matkoilla vielä 1980-luvullakin. Muistan, että moni (esimerkiksi hotellihuoneen siistijät) kyllä kysyivät aina, että onko mitään myytävää ja esimerkiksi farkuista sai kuulemma helposti matkakassaa karttumaan. En viitsinyt nähdä vaivaa tässä mielessä. 

Erityisesti nyt harmittaa etten viimeisimmällä Pietarin matkallani ymmärtänyt Gostiny Dvor-kauppakeskuksessa "pistää Visaa vinkumaan" ja ostanut Lomonosovin posliinitehtaan valmistamaa teekalustoa - 24.n hengen astiasto - olisi maksanut vain muutaman satasen (euroissa). Mutta silloin mietin, että miten saan ne ehjänä kotiin Allegron kyydissä. Myyjä tosin kyllä lupasi pakata astiat hyvin, mutta en sitten kuitenkaan näitä tullut ostaneeksi. Nyt harmittaa, vaikka toisaalta järki sanoo, että missä ja millaisessa tilaisuudessa niitä olisin koskaan käyttänyt? No, en missään.

Venäjän vanhin posliinitehdas Lomonosov sijaitsee Pietarissa ja perustettiin jo vuonna 1744. Aluksi tehdasta kutsuttiin Neva-posliinitehtaaksi. Vuonna 1925 tehdas sai uuden nimen: Leningradin posliinitehdas, jonka virallinen nimi on MV Lomonosov. LFZ: n lyhenne tuotteen pohjassa on säilynyt tähän päivään asti. Mutta myös Suomessa myydään Lomonosovin tuotteita eli kannattaa pitää silmät avoinna esimerkiksi kirppareilla. Vielä saattaa löytää (naiset eivät koskaan osta vaan löytävät) hyvinkin edullisesti erilaisia astioita ja jopa kokonaisia astiastoja sekä haluttuja eläinfiguureita, mutta oma arvioni on, että näidenkin tuotteiden hinnat ovat kohta nousussa. 

Hintojen noususta sen verran, että todellakaan emme voi tietää, mitkä elintarvikkeet esimerkiksi nousevat niin, että on alettava miettimään omia kulutustottumuksiaan. Kahvin hinnan noususta on puhuttu ja se on noussutkin. Itse tykkään teestä, vaikka toki kahviakin juon varsinkin aamulla. Enkä teen nauttimiseen tietenkään kaipaa enää Lomonosovin kuppeja (kuvassa), vaikka toki kauniita ovat, edelleen.

Raija Westergård