27. touko, 2022

Ihmisen osa ja identiteetti

Olen suunnitellut pitkään luopuvani Facebookin orjuudesta, mutta vielä siellä kuitenkin riipun jollain hiuksenhienolla seitillä, joka varmasti pian katkeaa ellen katkaise sitä itse. Kuitenkin vielä FB.tä selasin tänäänkin, tosin hajamielisesti, ja huomasin äkkiä mielenkiintoisen kirjoituksen. Otsikko oli suunnilleen näin: Miksi Sanna Marin ei käy tutustumassa suomalaisiin leipäjonoihin? Tämä huomio oli kirjoittajalta kaiketi siksi, koska Marin on vastikään vieraillut mm. Ukrainassa ja muissakin maissa lähiaikoina ja että myös Suomessa olisi paljon erilaisia kohteita, joissa pääministeri voisi käydä tutustumassa.

En ota tuohon fb-kirjoitukseen kantaa muuten, mutta leipäjonoista ja huono-osaisuudesta olen kirjoittanut ennenkin sekä ihmisen häpeästä, joka kulminoituu nimenomaisesti leipäjonossa. Olen tutkinut sosiaalista häpeää myös omassa gradussani 2010 ja aihe kiinnostaa minua edelleen. Kuitenkin leipäjonojen häpeä on erilaista, se heikentää toimintakykyä, estää puhumasta ongelmista ja turvautumasta apuun ja siksi leipäjonojen häpeä syventää ihmisen huono-osaisuutta todella radikaalisti.

Tuomo Laihiala on tutkinut erityisesti leipäjonojen häpeää väitöskirjassaan Kokemuksia ja käsityksiä leipäjonoista: huono-osaisuus, häpeä ja ansaitsevuus (Itä-Suomen yliopisto 2018). Laihiala kirjoittaa: "Miesten huono-osaisuus on perinteisesti näkynyt laitapuolen kulkijoina. Sen sijaan meillä ei ole vastaavia stereotypioita "kassialmajoukoista", sillä naisten köyhyys ei ole  näkynyt julkisesti samalla tavalla. Nyt leipäjonot ovat tuoneet myös naisten huono-osaisuuden katukuvaan. Leipäjonoissa näkee, että köyhyyttä kokevat naiset ovat usein eläkeläisiä tai yksinhuoltajia."

Sosiaalisen häpeän kokeminen on pelkoa oman heikon tilanteen paljastumisesta muille. Omassa gradussani (jossa tutkin kiikoislaista puukkojunkkarikulttuuria) häpeä oli sitä, kun tavallinen kyläläinen joutui äkkiä todistajaksi käräjille, joutui naisena kuulemaan solvauksia elämäntavastaan tai kuulemaan yleisön edessä olevansa "vähäpätöinen, vähäjärkinen tai ei ymmärrä lain tarkoitusta". Tuomiolla olevat puukkojunkkarit (miehet) tuskin tunsivat häpeää teoistaan, tilanne heidän osaltaan oli pikemminkin päinvastainen. Mutta naisten osa silloisessa agraarikulttuurissa ja pienessä kylässä oli aivan toinen, ja joka identiteetti tietysti riippui yhteiskunnallisesta hierarkiasta eli siitä, oliko nainen piika (kuten tutkimukseni naiset) vai vauraan sukutilan emäntä.

No, myös häpeä ja häpeän tuntemukset ovat muuttaneet muotoaan vuosien saatossa ja enää ei hävetä samoja asioita kuin ennen. Laihiala kirjoittaa: "Suomessa vallitsee voimakas pärjäämisen eetos. Ihmiset saattavat tämän takia olla hyvin julmia itselleen, kun he kokevat epäonnistuneensa. Käsitykset avunsaajien laiskuudesta ja ansaitsemattomuudesta ovat kuitenkin yleisiä ellei niitä osoiteta vääriksi. Vaarana on, että huono-osaisuutta leimaavat väärät käsitykset siirtyvät päätöksentekoon."

No niin, ehkäpä taas eksyin hieman sivuraiteille, kun piti vaan kirjoittaa Facebookin orjana olemisesta. Siis kyllä, olen todella sitä mieltä, että FB.n narussa oleminen, siellä rollaaminen, tykkääminen, seuraaminen  on yksi nykyaikaisen kolonialismin muoto. Ainakin minulla on tullut aika vapauttaa itseni tästä orjuudesta. Vapautuminen tuskin käy kädenkäänteessä, mutta se tapahtuu kuitenkin jonain päivänä. 

Raija Westergård