4. kesä, 2022

Korppi sylissä

Monet varmaankin muistavat takavuosien hienon elokuvan Korppi sylissä, jonka on ohjannut legendaarinen Carlos Saura vuonna 1976. Muistin elokuvan uudelleen, kun kuulin radiosta tähän sävellettyä musiikkia, jota on taltioitu myös suomeksi mm. Tuula Amberlan laulamana. Elokuvasta itse muistan parhaiten päätähden, 9-vuotiaan tytön silmät, jotka näkevät kaiken:

"Elokuva kertoo  9-vuotiaasta Anasta, joka päätyy äitinsä sekä isänsä kuoleman jälkeen siskoineen tätinsä hoidettavaksi. Analla ei oikeastaan ole elokuvan aikana juurikaan ystäviä eikä läheisiä tunnesiteitä keneenkään. Hänen mielessään nykyaika, menneisyys ja tulevaisuus sekä fantasiat kuolleesta äidistä ovat osa arkista todellisuutta, minkä johdosta elokuvakin toisinaan unohtaa lineaarisen kerronan ja lipuu eri aikatasojen sekä harhojen välillä mutkattomasti. 

Cria Cuervos - Korppi sylissä on kaikkea muuta kuin sentimentaalinen tai romantisoitu kuvaus lapsuudesta. Elokuvan kuvaama lapsuus tiukassa tapayhteiskunnassa on nimenomaan kolkkoa ja synkkää painajaista, jossa kaksinaismoralistisiin ja epäluotettaviin aikuisiin on mahdotonta luoda uskottavaa sidettä ja epätoivoiset kuolemantoiveet nousevat lapsen mieleen ainoana varmana pakotienä ja symbolisena kapinana ahdistavaa järjestelmää vastaan. Tosin mainittava on, ettei kyseessä ole mikään väkivaltaeeppos tai sysisynkeä murhenäytelmä vaan elokuvassa on myös positiivisempiakin tunnelmia sekä kohtauksia, niin kuin jokaisessa monisävyisessä laatuelokuvassa kuuluukin. Tyylillisesti elokuva ei sen kummemmin kikkaile epälineaarista kerrontaansa kummemmin, vaan eteneminen on varsin verkkaista ja selkeää. Erityismaininta on annettava tämän teoksen lapsinäyttelijöistä, etenkin Anaa esittävä Ana Torrent on vähäeleisyydessään todella vakuuttava. Lisäksi elokuvassa kuullaan legendaarinen pop-kappale Porque te vas?." (Brutus, 2.6.2016)

Kun nyt korppi (variksien heimoon kuuluva lintu) tuli puheeksi, niin mieleeni tulee eittämättä skandinaavinen muinaismaailma ja viikinkimytologia, jossa korpilla tai korpeilla, koska niitä oli Odin-jumalalla kaksi eli Hugin (ajatus) ja Munin (muisti) ja ne viihtyivät Odinin olkapäillä, milloin eivät olleet tiedustelulennoilla tuon ajan käsityksen mukaan kaikissa yhdeksässä maailmassa. Hugin ja Munin lensivät aina aamunkoitosta aamukoittoon ja toivat maailmoista viestejä Odinille.

Edesmennyt äitini muuten sanoi aina nähdessään ja kuullessaan korpin, että se tuo huonoja uutisia ja että korppi pitää siksi pelotella tiehensä. Eli jotain ikivanhaa tietoisuutta muinaisuskonnoista  on vielä säilynyt meidän päiviimme, ja edelleen minäkin olen sitä mieltä, että korpilla on viesti, mutta ei aina suinkaan huono viesti. Kannattaa siis havaita korpit maisemassa ja miettiä (vaikkei nyt ihan tosissaan, mutta kuitenkin) että mikähän viesti kotikuuseen tänään lentäneellä korpilla on juuri minulle? 

Korppi on myös Hämeenkyrön nimikkolintu. Minusta se tuntui aluksi hätkähdyttävältä, mutta olen jo tottunut ajatukseen. Ehkäpä se pitääkin olla juuri niin, meidän kaiketi pitää ymmärtää kaikki Odinin ajan 9 maailmaa, mitä ne sitten nykypäivänä ovatkaan ja millä nimellä ne tunnetaan. 

Kuuntele täältä Korppi sylissä-elokuvan musiikkia: https://youtu.be/87zXKhilOuI 

Raija Westergård