11. elo, 2022

Virta venhettä vie

Viime päivien taiteilijoiden suru-uutisiin reagoin lähes samalla tavalla kuin Sir Anthony Hopkinsin teksti kaiken katoavaisuudesta (kts. oheinen kuva). Eilen toki media muisti monin tavoin Vesa-Matti Loirin elämäntyötä ja myös Jussi Hakulisen uraa on muisteltu, eikä syyttä. Toki Loiri vaikutti erityisesti sodanjälkeisen sukupolven tunneilmastoon tavalla, joka hakee vertaistaan. Itse pidin erityisesti hänen Eino Leinon runoihin sävelletyistä lauluista, ja yksi vinyylilevy taitaa löytyä tuolta jostain levykokoelmani kätköistä. Pitänee kaivaa se esiin ja kuunnella jonain suotuisana hetkenä.

Toinen lähipäivien kiinnostava uutinen on ollut (ei sähkön hinta tai Ukrainan sota, vaikka molemmat vaikuttavat tavallisen suomalaisen arkeen erittäin negatiivisesti) vaan eräs hylätty pro gradu Turun yliopistossa, jossa itsekin aikoinaan olen opiskellut. Siis on mainittava, että erittäin harvoin tiedekunta päätyy hylkäämiseen syystä, koska se tuottaisi ongelmia paitsi opiskelijalle, myös gradun ohjaajalle. Jos gradu hylätään, opiskelija ei saa enää uutta mahdollisuutta kirjoittaa gradua ainakaan samasta tutkimusaiheesta. 

Tämän hylätyn gradun aiheena oli intersektionaalinen feminismi, jota en nyt itse ryhdy avaamaan, koska  Anna Kontula tekee sen paljon syvällisemmin blogissaan https://www.annakontula.fi/2020/06/28/mita-tarkoittaa-intersektionaalisuus/ Joka tapauksessa siis intersektionaalisuus käsitteenä kuvaa sitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen ohella monet muutkin erot, kuten yhteiskuntaluokka, ikä, alkuperä ja seksuaalinen suuntautuminen.

Pro gradu-tutkielma työstetään aina ohjaajan tiukassa valvonnassa eli opiskelijan ja ohjaajan yhteistyö täytyy olla mutkaton ja joustava. Myös ryhmässä gradua työstetään eli muut kanssaopiskelijat voivat antaa näkemyksiään työn eri vaiheissa. Siksi hylkääminen on harvinaista, mutta näköjään kuitenkin mahdollista.

Viime tekstissäni kerroin, miten olen viettänyt paljon aikaa lapsuuteni kotikonnuilla. Miksi en viettäisi, koska kirjoitin gradunikin nimen omaan tästä kylästä, sen ihmisistä ja kiikoislaisesta puukkojunkkarikulttuurista otsikolla "Mitä ne siellä niin tappeli?" Puukkotappelu, paikallisyhteisö ja vallanalaiset Tyrvään käräjillä 1908. Jos jotakuta aihe kiinnostaa, gradun voi lukea esimerkiksi täältä:  http://www.utupub.fi/handle/10024/66342 

Muuten, kerran vinkkasin eräälle ystävälleni oheisen graduni linkin, eikä hän sen jälkeen ole ottanut sitä koskaan puheeksi. Ehkäpä aihe oli hänestä tylsä tai sitten hän ei jaksanut lukea tekstiä kansilehteä pidemmälle. Ymmärrän toki, että tieteellinen teksti on vaativaa luettavaa, jos se on sitä kirjoittajallekin. Voin kuitenkin kertoa, että ohjaajan kanssa sitä hiottiin pitkään ja joitakin osia oli vaan poistettava. Tottakai hyväksyin sen, en tietenkään halunnut hylättyä, koska silloin kaikki työ olisi ollut turhaa. 

Jossain määrin käsittelin gradussani em. intersektionaalista feminismiä, koska tutkimusaineistoissa (mm.1900-luvun alun oikeudenkäyntiasiakirjat) nainen esivallan edessä (tappelun todistajana) oli aivan eri asia kuin vastaavassa asemassa ollut mies. Jopa naisen pelkkä läsnäolo käräjillä - vaikkakin vain todistajana - oli häpeällistä ja tästä häpeän kokemuksesta kirjoitan gradussani tavallaan intersektionaalisesti, nykytermin mukaan. Vielä merkillisempää oli tuon ajan sofistinen häpeä ja unohtaminen eli tahallinen unohtaminen, mutta onneksi arkistoidut asiakirjat puhuivat puolestaan eli se, mistä vuosikymmenet kuiskuteltiin, olikin äkkiä täyttä totta. 

Olen siis itsekin kyläläisenä osallinen kirjoittamani gradun tapahtumiin (tai ainakin kylätappeluun osallistuneiden sukulainen ja jälkeläinen), siis puukkojunkkarisukua, mutta en silti tunne häpeää, koska tekijät saivat tuomionsa ja sovittivat tekonsa mm. Kakolassa. Elämä jatkui, vaikka tapahtuma jätti jälkensä kylään ja kyläläisiin vuosikymmeniksi - kunnes tuli toisenlaisia (vielä traagisimpia) tapauksia, mutta niistä en kerro nyt.

No niin, mihin virta venhettä viekään, sen mukana on mentävä niin kauan kun on aikaa.

Raija Westergård