28. elo, 2022

Valkoista valoa

Seesteisten suvipäivieni ratoksi olen maalannut muureja. Siis en muraaleja, vaan kaksi 1800-luvun tulisijaa ja yksi (oheisen kuvan kaltainen) jäi vielä maalamatta. Ehkäpä teen sen myöhemmin, ehkäpä en, koska kahdessa muurissa oli ihan riittävästi "arbetia" kaltaiselleni maallikkomaalarille. Ja kun ottaa vielä huomioon pohjustustyön ja muun siistimisen ennen maalausta. Löysin museoviraston arkistoista vähän samanlaisia vanhan ajan tulisijoja, muuten malleja ei löytynyt, mutta mielestäni tein ihan hyvää jälkeä, vaikka itse sanonkin.

Tulta näihin tulisijoihin en uskalla virittää, mutta tykkään, että ovat kauniita puhtaan valkoisina ja huokuvat vanhan ajan tunnelmaa kynttilöineen, joita ennen poltettiin "pesänottalla" ja holvien välissä. Monista vanhoista taloista on muurit hajotettu jo kauan sitten, silloin (1950-1970 luvuilla varsinkin) haluttiin modernisoida myös maaseutua ja ihmisten asuinsijoja. Kehityksen rattaita on vaikea hidastaa, mutta monia kauniita pihapiirejä tuohon aikaan tuhoutui lopullisesti. 

Myös kaupungeissa kävi tuhon puhuri ja tuosta ajasta on käytetty termiä "Turun tauti". Siis varsinkin Turussa purettiin monia vanhoja puutaloja ja kokonaisia kortteleita ja tilalle rakennettiin betonielementeistä nopealla tahdilla kerrostaloja - siis näitä harmaita betonirumiluksia, joita on kaikkialla ja alkavat nyt tulemaan elinkaarensa päähän. No, jotkut haluavat säilyttää niitäkin, mutta minun silmiini ovat perin rumia. Mutta toki makunsa kullakin. 

Jokainen aikakausi jättää jälkensä myös rakennuskulttuuriin, joka on toisaalta ymmärrettävää. Muodin oikut kiertävät aaltomaisesti kehää ja taas esimerkiksi hirsitalot ovat tulleet muotiin tai ovat kai jo olleetkin jonkun aikaa. Mikäs siinä, suomalaiseen maisemaan se sopiikin paremmin kuin mikään muu. Ja hirsi on myös kestävä materiaali, kestää jopa satoja vuosia, jos kosteus ei pääse muhimaan perustuksissa. Tästä syystä entisaikojen talot rakennettiin mielellään mäen päälle ja vielä korkealla kivijalalla, josta tuuli pääsi puhaltamaan alustat kuiviksi. 

Tänä päivänä taloja rakennetaan lähes minne tahansa, oli sitten kosteaa tai ei. Tekniikka toki on aivan toista luokkaa kuin entisaikoina, mutta silti joskus ihmettelen ratkaisuita. Onneksi en ole kadottanut ihmettelyn taitoa, joka on muuten ihmiselle tärkeä ominaisuus. Ai miksikö? En minä tiedä, ihmettelen sitä itsekin. Ihmetellään yhdessä!

Raija Westergård