5. syys, 2022

Oman elämäni konservaattori

Varmaan näissä kirjoituksissani joskus toistan itseäni, olenhan tätä blogia kirjoittanut jo vuosia, ainakin 7 vuotta ja lähestulkoon joka viikko. Mutta mitä pikkuseikoista, tänään kuitenkin kirjoitan juuri nyt ja niitä asioita, joita päässäni ja tässä ajassa liikkuu. Lukijatilastoja katsoessani huomasin, että jo yli 150 000 kävijää on vieraillut sivullani ja se on minusta paljon. Kiitos jokaiselle teistä, on suuri ilo jakaa kanssanne elämää kirjoittamisen kautta! 

Ja todellakin ajassa on liikettä ja varsin huolestuttavaan suuntaan. Sähkön hinta puhuttaa ja huolestuttaa varmasti meitä kaikkia. Talvi on tulossa ja kotien lämmitys toimii monilla suoralla sähköllä, joka tulevina kuukausina ei ainakaan halpene. Äskettäin luin jostain julkaisusta, miten pientä eläkettä saavat eläkeläiset jo joutuvat tinkimään lähes kaikesta - myös lääkkeistä, joka on todella ikävää. 

No, itsekin saan pientä eläkettä ja olen myös karsinut turhia menoja. Puhelin- ja nettiliittymissä on aina tinkimisen varaa ja sanoma- ja aikakauslehtiä en enää eläkeläisenä tilaa. Tykkään tuunata vaatteita eli todella harvoin käyn vaateostoksilla. Ruokakaupoissa kyllä käyn ja apteekissa, siinä ne ostosreissut sitten pääasiassa onkin.

Näinä aikoina minusta on tullut oman elämäni konservaattori, jossa hommassa viihdyn erinomaisesti. On voimaannuttavaa löytää esineitä, joita ei edes tiennyt olevan olemassa. Lapsuudenaikaiseen muistiin ei suuresti kannata luottaa, koska aika on tehnyt tehtävänsä ja kauan sitten unohtunut esine saakin äkkiä aivan uuden merkityksen. 

Tuo oheisen kuvan teksti puhuttelee minua juuri tänään, tässä ajassa ja hetkessä. Siis juuri näin, ei mikään oma tekeminen tarvitse näyttää ulospäin hyvältä tai hienolta, riittää, kun itsestä tuntuu siltä. 

Raija Westergård