Blogi - Raija Westergård

6. syys, 2021

Kuuntelin eilen radiosta (autossa matkalla mökiltä kotiin) mielenkiintoisen kuunnelman, joka kertoi tyttären ja muistisairaan äidin monitasoisesta suhteesta. Kuten usein ennenkin, aluksi en kiinnittänyt kuunnelmaan juurikaan mielenkiintoa, jotain puhetta vaan kuului, mutta kun kertoja (kuunnelman nainen, tytär) kertoi arjestaan, laitoin radion isommalle: käyn töissä, käyn kaupassa, käyn äidillä, käyn kotona, käyn jumpassa, töissä, äidillä, kaupassa, töissä...

Siis onko tuo kuunnelma kirjoitettu minusta, minun elämästäni vielä pari vuotta sitten, kun äitini oli vielä elossa?  No ei tietenkään yksin minusta, vaan monista, monista omaistaan oman työn ohella hoitavista naisista, tyttäristä, jotka tasapainoilevat arjen pyörityksessä juuri kuin tässä kuunnelmassa. Ja kuinka paljon läheistään hoitavia ihmisiä Suomessa on? THL.n mukaan omaishoitajia on noin 50 000, mutta todellisuudessa määrä on paljon  isompi, koska moni (en myöskään minä) koskaan ollut virallisen omaishoitajan statuksella. Mutta: kävin töissä, kaupassa, kotona, äidillä, kokouksessa, töissä, äidillä, kaupassa...

Kuunnelman äidillä on muistisairaus, joka etenee vääjäämättä. Viimein tulee aika, kun hän ei enää pärjää kotona ja tytär joutuu valitsemaan hoitopaikan. Näin tapahtui myös omalla kohdallani, vaikka äitini tapauksessa kyse oli muista vakavista sairauksista - ja vanhuudesta. Mutta edelleen: kävin töissä, kaupassa, kotona, äidillä Esperissä, kotona, töissä, kokouksissa, kaupassa, äidillä sairaalassa, töissä, kaupassa, äidillä saattohoito-osastolla, kappelissa...

Niin. Joku voisi kysyä, että oliko minun pakko ottaa hoivavastuu omaisestani? Ei tietenkään ollut, tein sen vapaasta tahdostani ja hyvillä mielin. Eikä se ollut raskasta. Se oli ilo. Ei, se oli enemmän. Se oli kunnia, kunniatehtävä äidille, ihmiselle, sotaveteraanin leskelle. 

Mutta siihen eiliseen kuunnelmaan. Asu on assosiatiivinen kuunnelma, joka kertoo naisen ja hänen muistisairaan äitinsä suhteesta. Nainen käy hoitamassa Alzheimerin tautiin sairastuvaa äitiään. Nainen unohtuu vaatekaupan sovituskoppiin. Nainen riisuu ja pukee. Pukee ja riisuu. Kuunnelma leikkaa arkisesta mielensisäiseen ja humahtaa eri aikatasoille. Se käsittelee muistia, hoitamista, riisumista ja pukemista.

Kuunnelman on käsikirjoittanut ja ohjannut Katariina Numminen. Kuuntele Asu täältä: https://areena.yle.fi/audio 

 

Raija Westergård

 

 

30. elo, 2021

Nykyisin lienee muodikasta käydä hiljaisuuden retriitissä. Toki ymmärrän sen, koska tämä nykymaailman meno on perin kaaoottista, työelämä samoin ja toisille työn, koulun ja perheen pyörittäminen on jatkuvaa kiirettä ja touhua niin ettei välttämättä ajattelemiseen ole aikaa ollenkaan. 

Ihmisen pitää ajatella. Syventyä rauhassa oman mielen maisemiin, tunteisiin ja muistoihin ja siihen tulee olla oma tilansa, aikansa ja hetkensä. Siksi monille järjestetyt hiljaisuuden retriitit ovat tärkeä voimavara henkiseen jaksamiseen. Mutta mitä retriitti oikeastaan on? Oraakkeli nimeltään Wikipedia määrittelee retriitin näin: Retriitti eli retretti on vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä esimerkiksi hengellisistä syistä tai stressin välttämiseksi. Länsimaiden kristillisistä, hiljaisuutta korostavista retriiteistä käytetään usein sekaannusten välttämiseksi nimityksiä hiljaisuuden retriitti ja hiljentymispäivät, sillä on olemassa sellaisiakin retriittejä, joiden ajatus perustuu runsaalle keskustelulle. 

Esimerkiksi Utön ja Örön saarilla järjestetään retriittejä, mutta ihan omassa hiljaisuudessaan voi pitää retriittiä, jos niin haluaa ja siihen on mahdollisuus. Itse osaan vetäytyä maailmasta helposti eikä minua häiritse mikään, koska osaan sulkea puhelimen ja muut laitteet tarvittaessa ilman minkäänlaista tuskaa tai vierotusoireita. Ja keskityn aivan johonkin muuhun, alkuperäiseen minuuteeni poissa kaikesta ns. tavallisesta ja - kuten esimerkiksi nyt alkavan syksyn ja talven pimeillä - ihailen tähtitaivasta ja ihmettelen nousevaa kuuta ja kuuntelen  hiljaisuutta. Siinä on kaikki.

Kyllä, hiljaisuutta voi kuunnella ja se onkin parasta kaiken kiireen ja hälinän jälkeen. Mikä siinä onkaan, että aina muka pitää olla taustalla jotain ääntä? No, toki itsekin kuuntelen Yle 1.stä, mutta osaan kyllä sulkeakin sen. Joku sanoi, että pitää aina radiota auki, koska silloin tinnitus vaimenee! No syy on sekin. Ja meidän koira muuten tykkää radiosta ainakin yksinollessaan, ehkäpä hiljaisuudessa on jotain epäilyttävää? Uskon myös, että näin voi ajatella moni ihminenkin, ja siksi hiljaisuutta pitää opetella niin merkilliseltä kuin se kuulostaakin.

Mutta ihminen oppii ja sopeutuu. Myös hiljaisuuteen ja ajattelemiseen, joka on tärkeä elementti matkalla hyvään elämään, ihmisyyteen ja inhimillisyyteen, joka ei ole aina itsestäänselvyys tässä maailman ajassa. Valitettavasti.

 

Raija Westergård

 

 

20. elo, 2021

Olen joutessani lukenut tiedeartikkeleita liittyen ihmisen evoluutiohistoriaan. Ei, en aio pitkästyttää lukijoitani näillä, mutta mielenkiintoisia asioita tulee esiin varsinkin, kun pohtii ihmiskunnan tätä päivää ja tulevaisuutta. Aivot muuten ovat olleet tärkeä tutkimuskohde nimenomaan ihmisen kehityskaarta ajatellen simpanssinkaltaisesta eläimestä nykyihmiseen.

Uteliaisuus on ihmisen tärkeimpiä ominaisuuksia mitä tulee nimenomaan aivojen kehittymiseen. – En tiedä vastausta siihen, miksi toiset ovat uteliaampia kuin toiset. Haluavat kyseenalaistaa tai kehittää itseään. Uteliaisuus on kuitenkin meihin kaikkiin sisäänrakennettu ominaisuus. Se saattaa esimerkiksi työelämässä toisinaan unohtua, mutta uskon että on herätettävissä. Kiinnostus ja uteliaisuus voi lähteä vain ihmisestä itsestään, aivotutkija Katri Saarikivi selvittää.

Nykypäivänä puhutaan paljon tekoälystä, mutta ihmisen toiminta sisältää sellaisen inhimillisyyden, johon tekoäly ei pysty. Ainakaan vielä, mutta varmaan lähellä sellainenkin on. Ihmisen arkeen tulee rutiineja ja tapoja hyvin helposti, koska aivot pyrkivät säästämään energiaa. Katri Saarikiven mielestä ihmisen ei kannata käyttää aikaansa ja aivojensa potentiaalia rutiineihin. Aivot puolestaan hyötyvät siitä, että niitä käyttää. Ihmisen aivot uusiutuvat läpi elämän ja syntyy uusia aivosoluja, mutta ne pitää myös ottaa käyttöön. Oppiminen pelastaa uusia aivosoluja.

Ihmisen aivot ovat vielä salaisuuksia täynnä, vaikka niitä onkin tutkittu jo iät ja ajat. Pohdin myös, että sinne mahtuu myös paljon negatiivista, sellaistakin, mitä ei välttämättä tarvitsisi, kuten esimerkiksi selän takana juonittelua ja suhmurointia, jollaisen kohteeksi itse jouduin viime keväänä ja kesänä  pahaa aavistamatta, äkkiä ja yllättävästi.  Onneksi kaikki meni juonittelusta huolimatta hyvin ja niin kuin olin suunnitellutkin.

Mutta tästä episodista johtuen minun oli siirrettävä muutamia ihmisiä (ns. kavereita) syrjään  elämästäni eli suoraan "mappi Ö.n" ja pysyvästi, vaikka heitä joudunkin kohtaamaan silloin tällöin. Minun lähipiiristäni ovat kuitenkin poissa. Enkä mieti mitä ajattelevat minusta nyt, eihän leijonakaan mieti, mitä lampaat ajattelevat. 

 

Raija Westergård

 

 

13. elo, 2021

Pelkäsin lapsena lintuja, ja oikeastaan pelkään vieläkin. Pystyn toki elämään lintujen läheisyydessä ja ihailemaan niitä, mutta mielellään turvallisen etäisyyden päästä.

Pikkulintuja en pelkää ja ne joskus tulevat ihan lähelle, joka on mukavaa. Ne muuten tykkäävät huilun äänestä ja tulevat soittaessani kuuntelemaan ja keikuttelevat ja kallistelevat päätään puolelta toiselle syreenipuskassa. Varmaan ajattelevat, että ompa tuolla linnulla kummallinen lauluääni!

Kun olin lapsi, metso hyökkäsi kimppuuni. Se pyöri ympärilläni, piti kovaa ääntä ja  ja tavoitteli kurkkuani terävällä nokallaan. Jähmetyin kauhusta jo siinä vaiheessa kun lintu syöksyi pusikosta siivet levällään ja päästi kurkustaan koputtavaa ja suhisevaa ääntä. Se oli silmissäni valtava (koska itse olin pieni) enkä pystynyt puolustautumaan mitenkään. Onneksi mukana oli aikuisia, jotka hätistivät tämän soitimella olevan urosmetson matkoihinsa. Mutta tapahtuma oli kauhea enkä unohda sitä koskaan.

Mutta linnuista vielä jatkan, koska viimeisimmässä Makasiini-lehdessä on Jorma Luhdan kiinnostava artikkeli otsikolla Hiljainen katastrofi, joka käsittelee Pohjoisen jäämeren lintutilannetta. Tämä meri on ylikalastettu ja tyhjenemässä helposti pyydettävästä pikkukalasta, joka pulestaan on elinehto merilintujen olemassaololle. 

Viime päivinä olemme saaneet lukea huolestuttavia uutisia/tiedeyhteisöjen näkemyksiä mm. merivirroista, niiden liikkeistä, mahdollisesta golf-virran pysähtymisestä, jonka seurauksia ei kukaan vielä tiedä. Nämä muutokset voivat tulla eteen ihan kohta tai tuhansien vuosien kuluttua. 

Vielä on kirjoitettava koronasta sen verran, että todellakin ihmettelen ihmisiä, jotka eivät ota koronarokotusta. Minusta se on vastuutonta ja itsekästä, koska katastrofin keskellä ei voi ajatella vain itseään. Ja mehän elämme koko ajan katastrofia, miksikä muuksi tätä aikaa voisi enää kutsua?

 

Raija Westergård

 

 

2. elo, 2021

Juuri nyt kukkivat kultapallot (rudbeckia laciniata) ja kauniita ovatkin niin kauan, kunnes sateen vuoksi kaatuilevat sikin sokin - ellei ole muistanut niitä sitoa tai leikata. Minä tapaan nykyisin leikata näitä ajoissa, ovat kauniita maljakossa sekä sisällä että ulkona, ja lyhyempinä eivät sitten kaadu niin helposti. Ja kukkivat silti edelleen, koska ovat sangen runsaskukkaisia.

Loma meni menojaan ja työt alkoivat taas. Aurinkorinteen osalta asiakkaat tulevat huomenna. Tosin torstaina kuullaan Pirkanmaan (ja Hämeenkyrön) uudet koronarajoitteet, joten jälleen olemme ns. veitsenterällä eli voidaanko pitää putiikki auki, millaisilla rajoituksilla vai pitääkö jälleen laittaa ovet säppiin. Tuskin sentään joudumme täysin sulkemaan, mutta tosiasia kuitenkin on, että jälleen korona on kiihtyhyt ja Hämeenkyrössäkin väkilukuun suhteutetuna on paljon uusia tartuntoja.

Mutta näillä mennään syksyä kohti ja odotellaan mitä tuleman pitää. Toivottavasti pysymme terveinä, koska se on kaikista tärkeintä. Tunnen monia, jotka ovat sairastuneet koronaan ja tunnen monia, jotka ovat parantuneet. Minun tuttavapiirissäni ei ole kukaan joutunut teholle saati kuollut, joten kyllä me tästä selviämme, vaikka perin ikävä tauti onkin sairastaa ja varsinkin sen vakavampi muoto. Voimia sairastuneille.

Nyt elokuun alusta alkoi uusi valtuustokausi ja pikkuhiljaa alkaa vamistautuminen syksyn kokouksiin. 16.8. on ensimmäinen uuden valtuuston järjestäytymiskokous ja siitä se sitten taas lähtee. Mielenkiintoisia aikoja siis tulossa. 

 

Raija Westergård