9. touko, 2022

Toukokuu 2022: kunnanvaltuuston kokous

 

Raija Westergård 9.5. -22. Puheenvuoro. Pykälä 21: Henkilöstökertomus -21:

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja muut paikallaolijat myös siellä ruudun takana!

Ajattelin olla käyttämättä puheenvuoroa, mutta koska henkilöstö on kunnan tärkein voimavara, katson, että minulla on suorastaan velvollisuus entisenä kunnan työntekijänä puhua tästä tärkeästä asiasta tänäänkin. On sanottava, että jonkin verran toistan ja kopioin itseäni aiemmilta vuosilta eli olen puhunut hyvinvoinnista myös aiemmin.

Käsittelen henkilöstökertomusta nyt ainoastaan työhyvinvoinnin näkökulmasta, koska asia on tärkeä ja juuri nyt ajankohtainen. Varmasti tiedämme kaikki, että hyvinvoiva henkilöstö on sosiaalinen ja yhteisöllinen voimavara, mutta henkilöstö on myös aineeton pääoma, jota on viime aikoina alettu korostaa yhtenä menestystekijänä työn muututtua yhä enemmän asiakaslähtöiseen ja palvelukeskeiseen suuntaan.

Kunnan menestystä ei voida tulevaisuudessa välttämättä perustaa niukkeneville taloudellisille resursseille, vaan kilpailuetu löytyy inhimillisistä tekijöistä. Siis kyllä, inhimillisistä tekijöistä. Ennen kaikkea esihenkilöiden kannattaa kuunnella henkilöstöä tarkalla korvalla ja puututtava epäkohtiin viipymättä. Oikeudenmukaisella johtamisella, hyvällä esimiestyöllä ja varhaisella välittämisellä on kauaskantoiset seuraukset.

Johtamisen oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys vähentää myös sairauspoissaoloja. Esihenkilön ei tarvitse olla kenenkään työntekijän sydänystävä, mutta oikeudenmukainen hänen täytyy ehdottomasti olla. Kokonaisvaltainen työhyvinvointi perustuu siis hyvään johtamiseen ja työntekijän oikeudenmukaiseen, tasa-arvoiseen ja inhimilliseen kohteluun.

Arvoisa puheenjohtaja!

Jos ken seuraa valtuuston puheenjohtajan palstaa UutisOivassa, ollaan itse asian ytimessä eli mikä malli otetaan Hämeenkyrössä käyttöön kunnan työpaikkojen kiusaamistapauksissa?

Kyllä, vaikka puhuin edellä kauniisti työhyvinvoinnista ja inhimillisyydestä, valitettavasti meillä Hämeenkyrössä työpaikoilla myös pahoinvoidaan. Vaikka kaikenlaiseen kiusaamiseen on kunnassa nollatoleranssi, kuka sitä valvoo, koska valitettavilta kiusaamistapauksilta ei ole vältytty? Suljemmeko silmämme, ei kuulu mulle? Toivon kaikilta valppautta tunnistaa kiusaaminen ajoissa ja toivon nopeaa ja jäntevää konkreettista puuttumista itse ongelmaan, koska viivyttely usein vaan pahentaa tilannetta. Kiitos!